"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 3. tammikuuta 2014

605. tarina (Reippaat naiset rannalla)

Ystäväperhe on saapunut Istanbuliin. Eilen istuttiin meillä iltaa. Oli keittoa ja sämpylöitä, kaksi kitaraa ja laulut. Tänään päätettiin olla reippaita ja lähteä heti aamusta kävelylle. Istanbul jatkaa tyylikkään harmaata linjaansa, mutta ei annettu sen haitata. Mies heitti meidät työmatkallaan rantaan ja laiva vei meidät mennessään klo. 9.25. Oli pikkunainen, nuoria kauniita naisia ja meitä keski-ikää hipovia reippaita rouvia.





Ja mikä määrä meduusoja!!!




Ylitettiin salmi ja jäätiin pois Arnavutköyssä. Otettiin nokka kohti Rumelihisaria ja pistettiin kävellen. Bebekissä oli tarjolla houkutuksia, mutta ei sorruttu niihin. Tammikuu on älä osta mitään kuu. Tosin kävellessä puhuttiin, että tammikuu on liiran kurssin ja alennusmyyntien vuoksi ehkä kannattaisi ostaa kuu. Katsotaan kummaksi se muodostuu. 





Purjevene myytävänä!




Päätän viedä naiset Tevfikin kotiin, kun se nyt jää matkan varrelle. Ehdimme paikalle juuri ennen kouluryhmää. Astumme olohuoneeseen, työhuoneeseen ja katsomme Tevfikin kuoleman sängyn vierestä. Esittelen talon, aivan kuin kävisin siellä yhtenään. Tuossa on ruokahuone ja tässä Tevfik kuoli. 





Rumeli Hisari on käännöspiste. Siellä tankataan energiaa. Lämmin Menemen ja kuppi kahvia ja johan taas jaksaa. Reippaat naiset ei tosin jaksa reippailla takaisin, vaan istahtavat bussiin ja huristavat sillä satamaan. Hyppäävät sieltä laivaan ja vaihtavat taas bussiin. Huomasin kuitenkin piristyväni ja aivojeni jo raksuttavan seuraavaa kävelyreittiä miettien. Mihinhän sitä kävelisi ja milloin?






Ainiin, huomaattekos, että joku tosi kiltti on saanut uuden kameralaukunkin? Sen tosin ei pitänyt olla joululahja, vaan tilasin sen jo syksyllä. Tilaus viipyi ja lähettelin huolestuneita ja lopulta kiukkuisia kyselyitä laukun perään. Lopulta noin kaksi kuukautta tilauksesta, laukku pääsi matkaan. Ja viipyi matkalla reilu kolme viikkoa.  Kulki vielä edestakaisin Turkin postipojan mukana, mutta saapui kuin saaapuikin helpottuneen omistajansa luo. Olihan se odotuksen arvoinen. Minusta. Tämänkin vuoksi tammikuu on sittenkin se älä osta mitään  kuu!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

604. tarina (Vuoden harmaa alku ja lupaukset)

Tammikuun ensimmäinen oli harmaista harmain. Ajoittaista tihkusadetta, 8 astetta ja taivaalle takertuneet pilvet. Päätimme siitäkin huolimatta lähteä pihalle. Kolmonen on ystävystynyt irlantilaisperheen poikien kanssa ja käynyt heillä yökyläillessään skeitti-puistossa. Päätimme suunnistaa sinne. 







Meri on meri, harmaanakin. Kuopus otti tuntumaa rullaluistimiin ja ajoi loppuajan pyörällä. Minä kävelin rantaa edestakaisin. Oli hyvin syöneet kissat kivillä, pariskunnat päiväkävelyllä ja lokit kirkumassa. Puhelimella tavoitettu irlantilaisperhe pyöräili paikalle ja vaihdettiin lasten leikkiessä kuulumisia kentän laidalla. 








Uuden vuoden lupaukseni ovat tässä: 1. Säästetään missä voidaan(, sillä hui kamala miten tuhlasin joulukuussa!). 2. Tarkkaillaan syömisiä, mutta muistetaan iloiten kiittää ruoasta. 3. Lähdetään liikkeelle!  4. Valitaan asioiden sijasta ihmiset. 5. Iloitaan elämästä ja olemassa olevasta hetkestä. 6. Ei murehdita huomista, sillä kullekin päivälle riittää sen omat murheet.

Tulikos siellä luvattua jotakin? Entä riittääkö usko lupausten pitämiseen?

603. tarina (Paketeista)

Mieheni on ihana mies. Hän on taitava monessa suhteessa. Kaupoissa hän ei kyllä viihdy, joten minusta on tullut perheen ostovastaava. Joululahjojen hankintakin on jotenkin siirtynyt minun tehtävälistalleni, ehkä jo liiaksikin. Mieshän selvästi olisi tahtonut antaa ainakin asiantuntevia vinkkejä lasten lahjojen suhteen. Monesti kuitenkin ostan kyselemättä ja niin olin tänäkin vuonna hommannut lahjat ilman isompaa konsultointia. Kuusen alle ilmaantui myös mieheltä eri kokoista pakettia meille jokaiselle. Riippumatta paketin koosta, kaikkien niiden sisältä ilmestyi saajansa ilahduttava lupauslappu. Mies halusi antaa meille lisää yhteistä aikaa.

Kolmosen isänsä vei Eyüpissä sijaitsevaan skeittipuistoon. Siellä oli testattu kaikki vempeleet ja kuvattu jokainen hyppy ja temppu kuviksi ja videoksi, joka täällä kotona editoitiin yhteiseksi muistoksi tästä sevästi mukavasta päivästä. Oli osuva lahja, eikä maksanut kuin aikaa ja vähän bensarahoja. 






Kuopuksensakin isänsä selvästi tuntee, sillä tämä sai lahjaksi metsäretken. Retkellä oli mukana piirrustusvälineet, joilla piirrettiin edessä aukeava kaupunkimaisema. Taiteiluiden päätteeksi tehtiin metsäpiknik. Metsäretket on parasta mitä kuopus tietää. Hyvä hänelle, sillä kohtahan niitä metsiä tulee hänen elämässään riittämään. 






Esikoisen ostosreissu ja kakkosen jalisreissu odottaa vielä toteutustaan, mutta mitä luvattiin äidin lahjassa? Siellä oli lupaus kahdenkeskisestä ravintolaillallisesta TAI yhteisestä retkestä huonekalukauppaan etsimään meille pöytäkalustoa tulevaan kotiin. Lupauksen loppu oli erityisen hieno, joten se täytyy kirjoittaa tähän teillekin tiedoksi: "Koska Mine on ollut niin kiltti, lahjakorttia voi käyttää myös molempiin edellämainittuihin aktiviteetteihin…" Päätin siis valita ne molemmat:D.

Eilen kävimme alennusmyynneistä johtuen lunastamassa tuon lupauskortin ensimmäisen puolen ja nyt saamme odotella tällaisia kotiin saapuvaksi: 


Senkki.



Pöytä ja penkit. Tykkään. On pitkät ja valmiiksi kuluneet, joten ei tarvitse pelätä kolhuja:). Ja ympärille pitäisi laskujemme mukaan mahtua jopa 14 henkeä!


Illalla pistettiin sitten porukalla vuosi pakettiin. Talo oli täynnä vieraita ja pöytä pöperöä täynnä. Syödä ja puhua, puhua ja syödä lisää, siitä se ilta koostui. Osa poistui jo aikaisemmin, mutta osa sinnitteli loppuun asti. Rakettejahan täällä ei liiemmin paukutella, joten meidän Uuden Vuoden perinteisiin kuuluu sisällä ammuttava roskaraketti ja ulkona poltettavat tähtisädetikut.





Palataanpa vielä siihen mieheen. 20-vuotta sitten hän lauloi minulle itse tekemänsä laulun uudenvuodenpäivänä ja kysyi siitä naimisiinmenosta. Minä olin heti valmis. Tällä porukalla on hyvä aloittaa tulevaakin vuotta, jonka tulemme varmasti muistamaan suurten muutosten vuotena. Tänä vuonna minä täytän 40-vuotta, joten täytyy kehittää neljänkympinkriisi. Kesällä saamme toivottavasti juhlistaa 20-yhteistä aviovuotta. Muuttaa ensimmäiseen omaan kotiin. Ryhtyä remonttireiskoiksi. Asettua pitkästä aikaa Suomeen. Miettiä, että mitä meistä siellä Suomessa tulee, eli mistä löytyy töitä? Sitä ennen otamme kaiken ilon irti tästä maasta ja sen meille antamista tärkeistä ihmisistä! 

Kiitos sinulle kuluneesta blogivuodesta. Toivottavasti viihdyt kanssamme tänäkin vuonna. Toivon sinulle yllätyksellistä, iloista, siunattua ja onnentäyteistä vuotta 2014! Uskalla yrittää jotakin uutta. Tee lupaus olla hyvä itsellesi. Vietä enemmän aikaa läheistesi kanssa, sillä koskaan ei voi tietää kauanko saat heidät pitää. Yllätä itsesi ja läheisesi useammin. Poikkea totutusta. Pysähdy ihailemaan tiheämmin. Iloitse siitä mitä sinulla on. Unelmoi. Liiku. Anna muille. Vietä hyvä vuosi!