"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

172. tarina (Cumalıkızık - virtaavat kadut)

Sinä keväänä meillä oli rakkaita vieraita käymässä. Mieheni vanhemmat ja täti olivat saapuneet muutamaksi viikoksi kylään ja vapaapäivinä retkeilimme lähiseuduilla. Jonakin aurinkoisena päivänä päädyttiin Cumalıkızıkiin, jossa lumien sulamisvedet virtasivat vuorten huipuilta kaduille. Kevät täytti koko kylän elämällä. Vehreys valtasi alaa ja iloiset äänet tulvivat korviin. Veden lirinää, lintujen laulua, koiran haukahduksia, kanojen kotkotusta ja lasten iloisia ääniä kylmän veden virratessa sandaalista sisään.







Tädit möivät leipomuksiaan, hillojaan ja käsitöitään. Meille tarttui mukaan kaikenlaista. Ei niinkään sen tavaran vuoksi, vaan sen ostamisen. Jaksan aina ihmetellä miten voivat myydä niin pienillä voitoilla. Käsityön arvo jää täällä joskus kovin vähäiseksi. Silläkin vähällä moni tuo leivän lastensa eteen.




Kierroksen lopuksi pujahdettiin eräälle sisäpihalle. Siellä täti miniöineen piti pientä kahvilaa. Ostettiin kahvin kaveriksi Gözleme-lettuja erilaisilla täytteillä. Oma suosikkini on peruna. Pinaatti tulee hyvänä kakkosena. Istuttiin pihan perällä olevassa katoksessa ja kuunneltiin tädin haaveita. Tuohon tulisi katto ja tuohon seinä. Tulella kiehui kahvit miniöiden valvovan silmän alla.






Muistitko kylän? Olen kirjoittanut siitä aiemmin täällä.

7 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Ompas teillä ollut tuolloin mukava päivä ? Ja mieluisia vieraita käymässä ! Hauska kuva tuo, jossa olet noiden neitojen kera ! Ja näkyy jäätelö maistuvan kaikille lapsille ! t: Tiina

Unknown kirjoitti...

Mielettömän hienoja ja tunnelmallisia kuvia! Linkitin blogisi omaan Istanbul-aiheiseen blogitekstiini. Lainasin kuvaasikin, toivottavasti ei haittaa. (Kuvasta myös linkki blogiisi.)

Jael kirjoitti...

Te olette tainneet käydä Turkin melkein joka kolkassa (ja me täällä blogissa sitten saamme ihailla ja tutustua virtuaalisesti näihin paikkoihin:) Ihana vierailu ja hienot kuvat taas:)

Kirjailijatar kirjoitti...

Kaunista. Upeita kuvia ihmisistä.

Minäkin mietin joskus, että hui kamala miten halvalla ihmiset myyvät kauniita käsitöitä. Mutta kai se sitten kannattaa, vaikka itsellä on vähän huono omatunto, kun saa ostaa niin edullisesti.

Mine kirjoitti...

Tiina: Tällä reissulla otin tosi kivoja kuvia justiin noista tytöistä. Ne ja moni moni muu kuva hävisi olemattomiin, kun ulkoinen kuvalevyni täyttyi hiekalla. Älä edes kysy miten se on mahdollista. Ottaa edelleen päähän niin maan mahdottomasti. Onneksi oli nämä miehen kuvat.

Elma Ilona: Kiitos, sopii oikein hyvin. Kävinkin jo vilkaisemassa, mutta palaan paremmalla ajalla. Molemmat kirjat haluaisin mielelläni lukea itsekin. Tiesitkö muuten, että elma on turkiksi omena:).

Yaelian: Joka kolkassa, kyllä. Muutama kulma on kyllä vielä koluamatta. Tänä kesänä taidetaan ottaa eteläranta uusiksi. Filmikameramme hajosi sillä matkalla, joten joistakin paikoista ei ole mitään kuvia. Kuvattomuudesta tulee sellainen olo, kun ei olisi mitään muistojakaan koko paikasta. Täytyy siis lähteä ne hakemaan:).

Kirjailijatar: Voisihan sitä maksaa vähän ekstraa, mutta ei kai sekään sitten ole reilua muita ostajia kohtaan? Itse vain tietää miten hurjasti aikaa on saattanut työhön kulua joten olemattomat hinnat tuntuu sen takia kohtuuttomilta.

A kirjoitti...

Suurkiitokset jälleen ihanasta kuvakertomuksestasi, Mine.<3

Luin myös sen marraskuisen tarinan, se oli mahtava;DDD

Oikein hyvää ja antoisaa viikon jatkoa sinulle, Mine.<3

Mine kirjoitti...

Aili: Kiitos Aili. Viikon jatko näyttää kamalalle. Täällä sataa lunta ja se on huutava vääryys. Täällä pitäisi olla kevät.