"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

164. tarina (Tien varsia, pussin pohjia, vessanpönttöjä ja Krakowa)

Aamulla keräsimme yöpaikan pihasta omenoita pussiin ja jatkoimme matkaa. Aamun ilo terveestä päästä hävisi ja  migreeni palasi ikäväksi matkaseuraksi. Yritin nukkua, otin lääkettä ja toivoin, mutta särki oli tullut jäädäkseen.

Mäkkärissä muiden syödessä, minä oksensin vessassa. Apteekista ostettiin reseptillä täsmälääkkeitä. Parkkipaikalla harjoittelin vähäeleistä yökkäämistä pussiin. Uuden lääkkeen jälkeen pystytin mielessäni ristiäni Ristikukkulalle. Tämä risti ei vain suostunut sinne jäämään.

Matka eteni kävelyvauhtia. Koko Puolan tieverkosto oli päätetty laittaa uusiksi juuri sinä vuonna. Mies ajoi kärsivällisesti tunnin toisensa perään. Minun oli helppo juosta tien varrelle yökkäämään ja palata taas autoon, joka ei ollut sillä aikaa edennyt kovinkaan pitkälle. Hävetti nähdessäni autoletkoista tutkivat kasvot. Mietin, että miten kirjoitettaisiin puolaksi; "Ei itseaiheutettua".

Varsowan liepeillä särky alkoi hellittää, mutta ymmärsimme hillitä tahtia. Skippasimme kaupungin ja ajoimme hotelliin lepäämään. Seuraavana päivänä halusin päästä ihailemaan tien varsien, pussin pohjien ja vessanpönttöjen sijasta Krakowaa. Oli siis parasta syödä, nukkua ja ottaa rennosti.

Vain toinen migreenipotilas tietää miten taivaallisen ihanana elämä aukeaa pahan migreenikohtauksen jälkeen. Aamulla energia oikein kihisi minussa. Pääni oli selkeä ja onni virtasi sydämen sopukoista sanoihin ja tekoihin. Olisin voinut syleillä koko maailmaa. Siinä ei harmittanut tietyöt eikä autossa istumiset. Ihailin tien vierustojen taloja ja puutarhoja sellaisella innolla, kun ne olisivat olleet kaunein näky koko siihen astisessa elämässäni. "Voi katsokaa." "Näittekö tuota?" "Eikö olekin kaunis!"

Krakowaan saavuimme yhden aikoihin. Ulkona oli lämmintä 30 astetta. Lähimmässä pizzeriassa söimme pizzaa. Se maistui ihanalle edellisen päivän tyhjennyksen jälkeen . Aurinko paistoi täydeltä terältä ja elämä oli silkkaa satua. Tässä euforia-huumassani Krakowa nousi suosikkikaupunkieni listalle tuosta vain.



Kiipesimme torilla olevaan torniin. Napsimme kuvia ja hymyilimme ja nyökyttelimme naiselle, joka selitti meille jotakin vuolaasti puolaksi. Lopulta lapset huomasivat kieltotaulut. Tornissa oli kuvaaminen kielletty. Panimme kamerat kassiin ja samalla sulkeutui naisen suu.



Tornin jälkeen pyörimme aikamme torilla. Ihailimme taidokkaita käsitöitä ja teimme ostoksia. Pujahdin myös  joulukoriste kauppaan, mutta en ollut oikein joulutuulella. (Sitä tuulettomuutta kyllä harmiteltiin sitten muutama kuukausi myöhemmin Istanbulin joulussa.) Lapset ihailivat hevosvaunuja. Kellotornista kuunneltiin tasatunnein kuuluvat sävelmät ennen istahtamista päiväkahveille. Voi Krakowa!










Joen varressa olevan kuninkaanlinnan luona seisoi tulta syöksevä lohikäärme. Se oli pojista mielenkiintoinen kohde. Joki liplatti ohi kulkiessaan, lohikäärme puhateli tulta taivaalle. Elämässä oli kaikki paremmin kuin hyvin.





Jätimme Krakowan taaksemme hyvillä mielin. Samoin koko Puolan. Yritimme Unkariin, mutta päädyimme johonkin puolivälille Slovakiaan. Hyvältä maistui slovakialaisetkin unet aktiivisen päivän päätteeksi. Olimme taas päivää lähempänä kotia.

9 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Kaksoiveljeni (samalla myös ainut) on asunut töiden vuoksi useita vuosia Puolassa; ensin yksin ja sitten myös perheensä kanssa. Krakowassa, jossa äitini kävi heitä tervehtimässä ja Lakow-nimisessä paikassa, jossa minä kävin kahden tytöttöni kanssa; nuorinta ei vielä ollutkaan... Veljeni on joku projekti-insinööri ja tekee jotakin, joka liittyy voimalaitoksiin ; en tajua siitä mitään. Nykyisin asuvat kyllä ihan Savon sydämessä, vaikka voimalat ovat yhä kuvioissa mukana.

Minä pidin Puolasta, maaseudulla oli kuin olisi palannut 60-70-luvulle mummolaan Itä-Suomeen. Oli hienoa reissuta, kun he veivät meitä sinne sun tänne ja osasivat näyttää monenlaisia paikkoja. Paikallinen alko jäi hyvin mieleen, kun tulijaisvodkapullon kylkeen oli teipattu kahvipaketti houkuttimeksi...Joulukoristeita ei taidettu tuoda, mutta muutoin laukut kyllä pursuivat... t:Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Tuo migreeni on kyllä pirullinen vaiva. Minulla on aurallinen migreeni; näköhäiriöitä yleensä ilman särkyä. Sekään ei ole hauskaa, kun töissä esim. häviää puolet näytöstä yms. Mutta en valita, koska se kestää hetken ja lääkkeet auttaa aina ; ja vielä aika nopeasti.

Taas muuten kivoja kuvia tarinaa elävöittämässä ! Kiitos ! t:Tiina

Yaelian kirjoitti...

Krakovaan olisi mukava joskus mennä tutustumaan,hienoja kuvia! Miten kurjaa tuo migreenistä kärsiminen onkaan;itselläni ei ole sitä mutta läheisellä ystävällä kyllä,ja juuri nyt viikonloppuna hänellä oli se todella pahasti. Toivottavasti sinulle ei noita migreenikohtauksia tule kovin usein.

Mine kirjoitti...

Tiina: Minäkin tykkäsin Puolasta ja erityisesti siitä maaseudusta. Olenkin sellainen nostalgisoija. Tykkään kaikesta vanhasta ja erityisesti vanhoista taloista. Krakowa oli ihanan kompakti. Kaikkialle pääsi kävellen, mitään ei ollut liikaa ja hinnat olivat kukkarolle ystävällisiä. Puolaan palasimme muutama vuosi myöhemmin, mutta silloin kierrettiin ihan erilaiset jutut. Siitä sitten joskus toiste:).

Yaelian: Kannattaa mennä, me ainakin tykkäsimme kovasti. Migreeni on vihoviimeinen vaiva ja meillä siitä kärsii perheestä 3 6:sta. Oma migreenini pysyisi kyllä kurissa jos minä pysyisin irti hiilihydraateista. Sokeri ja jauhot eivät vain sovi. Mutta niitä minä juuri himoitsen ja niihin sorrun tuon tuosta. Päänsäryn ja pullottavan vatsan uhallakin.

Leena Lumi kirjoitti...

Aivan ihanat kyyhkyskuvat! Minä olen kerran istunut puiston penkillä niin, että kyyhkynen pään päällä ja molemmilla olkapäillä eikä tietystikään kenelläkään kameraa. Se oli aikaa ennen kännykkäkameroita.

En haluasi olla turisteja kuskaava kaupunkihevonen...

Sinä sentään oksennat migreenissä! Kaikki sanovat, että sen jälkeen helpottaa. Minulla migreeni on aina kestänyt KOLME päivää ja se on pahempaa kuin helvetti. Onneksi ikä on tuonut asiaan helpotusta ja nyt en muista viimeistä kolmen päivän kiirastultani.

Haluaisin päästä Krakowaan...

Aili-mummo kirjoitti...

Hei Mine!

Kiva kun esitteleit Karakovaa, se taitaa olla aika suosittu turistikaupunki; ehkä pääsen syksyllä sinne;))

Myös Puolan maaseutua olisi mukava nähdä, maalainen kun itsekin olen. Onhan niitä elokuvia ollut joskus teeveessä.

Paljon kiitoksia tästä postauksesta sinulle.<3

Mine kirjoitti...

Leena: Helpottaa ja helpottaa. Pahimmillaan minä oksennan neljä päivää jos ei kohtaus lopu. Nyt minulla on onneksi kohtauslääke joka auttaa melko hyvin. Ja jos syön oikein, en edes saa koko migreeniä.

Pulut olivat kovin tuttavallisia. Itse en kyllä haluaisi niitä päälleni istumaan:).

Aili: Voi, toivottavasti pääset Krakowaan. Se on matkansa väärti. Kuten myös Puolan maaseutu. Mekin olimme siellä syksyllä, mutta oli ihan kesäiset kelit.

Kirjailijatar kirjoitti...

Vau mikä lohikäärme! Eihän me tuollaista nähty. Pitää varmana mennä uudelleen, koska lapsi rakastaa lohikäärmeitä. Ne ovat nyt ykkösjuttu.

Voi sinua reppanaa. Migreeni on varmasti aivan kamala juttu :(

Mine kirjoitti...

Kirjailijatar: Niin, satuin lukemaan siitä ja siksi osasin suunnistaa. Se on siellä linnan takana, joen varressa. puhkumassa ja puhaltamassa.

Migreeni on tosi kurja vaiva, mutta kurjinta on se, että se pysyisi kurissa oikeanlaisella syömisellä jne, mutta minä olen välistä niin hillitön, enkä jaksa tsempata. Eli voi sanoa, että siinä mielessä tila on 80 prosenttisesti itse aiheutettua. Ja se se vasta harmittaa.