"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

184. tarina (Kotka- kalamiehet)

Omaan lapsuuteeni kuului meri, saaristo ja kalastus. Kalamiesten saaressa vietettiin lapsuuden kesäiset viikonloput. Kesän alussa teltta saareen, josta se loppukesästä kerättiin talveksi varastoon. Kesät ongittiin (ja talvella käytiin pilkillä). Hypittiin muu aika rantakallioilla. Meri on syöpynyt minuun. Meren äärellä olen kotona. Miten ihanaa on nukkua aaltojen liplatukseen.

Minusta syntyi kaksi innokasta kalamiestä. Suomi on kalamiesteni paratiisi. Mummon pellosta kaivetaan madot ja lähdetään ongelle Mussalon sillan alle, Annelin laiturille tai rantaan. Kolmosen mielestä joka päivä saisi olla kalastuspäivä. Kakkonen välillä väsyy kalastukseen, mutta syö mielihyvin saaliin. Viime kesänä hän oppi myös perkaamaan kalat. Minä pujotan madot koukkuun ja irrotankin ne, jos on pakko. Pappa auttaa matojen etsinnässä.




Istanbulissakin on innokkaita kalamiehiä. Siellä ne seisovat aina ja ikuisesti Galatan- sillalla. Minunkin kalamieheni tahtoisivat, mutta en suostu. Kun on nähnyt Bosborissa lilluvan saastan, ei todellakaan tee mieli kalaa. Istanbulissa syön vain Norjalaista lohta. Suomi on minun kalamaani, tai kalastusmaani. Niin se tulee olemaan myös pojilleni.







Niin me kaivamme matoja maitopurkkiin ja pujahdamme kalaan milloin milläkin kokoonpanolla. Mato-ongelle tai virvelöimään. Mies on kärsivällinen siimasotkujen selvittäjä. Tytöt lähtee matkaan, jos on evästä. Mummo kulkee loppukesän kalassa kolmosen kanssa, jolle mikään ei riitä. Kala nappaa ja jatkuvasti perataan ja paistetaan. Lopulta ei yhtään haittaa Istanbuliin paluu. Kalat tulee jo korvista pihalle. Kalastettu on koko seuraavien vuosien tarpeiksi.







Istanbuliin palattaessa kalastus unohtuu. Hautautuu jonnekin sisempiin kerroksiin.Virvelit ja onget odottavat mummolan kellarissa. Madot lihovat perunapenkissä. Siiheksi, kun taas astumme mummolaan ja sisäiset kalamiehet muistavat olemassa olonsa. Kaivavat madot maasta ja ottavat suunnan kohti rantaa.

Suomessa on parasta: Meri, saaristo ja kalastus. Jokamiehen oikeudet. Nuotio rannassa. Poikien innosta hehkuvat kasvot, kun kala nappaa. Meren tuoksu, johon yhdistyy savuava nuotio, kalan hajuinen viereen tuleva pieni poika. Raikas ilma, jonka jälkeen uni on hyvä ja syvä.

7 kommenttia :

Aili-mummo kirjoitti...

Varmasti nuo ovat hienoja kokemuksia, jotka muistaa vielä vanhuksena.<33

Hyvää viikon jatkoa, Mine.<33

Anonyymi kirjoitti...

Tämän jälkeen on lähes noloa tunnustaa, että en syö mitään kalaa, enkä missään muodossa ja syy: en tykkää. Olipas noloa ! Mies tykkää sekä kalasta että kalastamisesta, mutta meillä muut jättävät sen väliin.

Ihania kesäkuvia kuitenkin; ilmeisesti teidän Nelonen tuo suloinen typykkä kalan kanssa ! t:Tiina

Mine kirjoitti...

Aili: Kun mietin omaa lapsuuttani niin parhaiten on jäänyt mieleen juuri juhlahetket, matkat ja hetket luonnossa. Niitä elämyksiä koitamme myös tarjota omille lapsille. Heille Suomi ei ole arkipäivää vaan juhlaa. Poikkeus arjesta.

Tiina: En minäkään ole erityisesti kalan ystävä. Paitsi lohen. Lapsena ollessani meillä syötiin niin paljon kalaa, että tuli kai kyllästys? Turkissa syön mielihalulla puroista napattuja taimenia lohen lisäksi. Pojat onneksi tykkää. Joka saalistaa, saa luvan syödäkin.

Nelonenhan se siinä. Tällä hetkellä nelosen löytää sohvalta filtin alta. Kuume laski eiliseksi, mutta palasi taas tänään. Yskii niin, että meidänkin yöt on vähän miten sattuu. En tiedä, että pitäisikö sitä jo suunnistaa lääkäriin. Odotan kai vielä huomiseen. Täällä kun määräävät niin helposti antibiootteja, että ei viits kovin herkästi lähteä. Viruksia kun on ollut kiertämässä runsaasti. Luulisin, että tässäkin on sellainen aiheuttajana.

Elegia kirjoitti...

Minäkään en kalaa syö, mutta teenpä paljastuksen: kalastan kuitenkin!

Kalastellaan miehen kanssa vain Suomessa mökillä. Rakastan kalastamista ja mies sitten syö saaliin. :-)

Täälläkin näkee jengiä kalastelemassa Thamesin rannalla. Itse en kylläkään söisi sieltä noussutta kalaa. Laskuveden aikaan näkee, miten hurjan likainen koko joki on. Ja näkee sen muutenkin: vesi on ruskeaa ja siinä lilluu kaikenlaista sontaa, hyh.

Mine kirjoitti...

Elegia: Se on sitten hyvä jako:). Minustakin se on ihan terapeuttista. Vahdata veden pinnalla pomppivaa kohoa. Uppoaako. Ikäänkuin maailmassa ei olisi muuta mietittävää.

Bosbori on kanssa sellainen jätevesi. Mutta siellä ne vaan kalastelee, eikä takuulla pelkästään huvin vuoksi. Mustameri täällä on lähellä, joten voisihan sitä sinnekin mennä kalaan, mutta jotenkin se kalastus kuuluu Suomeen.

Petra kirjoitti...

Mieheni rakastaa kalastamista, Ankarassa se ei oikein onnistu enaa, itse mielellani syön kalaa vaikka useamman kerran viikossa. Rakastan kaikenmoista kalaa. Moni nyrpistaa nenaansa kalan tuoksuille, mina olen siita outo etta kalan tuoksu on minusta hyva. Talvella kala on halpaa ja sita meilla sitten laitetaankin eri tavoin tai jos oikein laiskottaa niin tilataan valmiit annokset kalakauppiaaltamme.

Mine kirjoitti...

Petra: Siellä ei tosiaan ole liiemmin kalavesiä tarjolla. Onko miehesi käynyt koskaan Suomessa? Minusta kalan tuoksu on kanssa hyvä. Tai ei nyt hyväkään, mutta siitä tulee kivoja muistoja:). Savulohi tuoksuu herkulliselle. Meillä on savustuspönttö, joka mahtuu juuri grilliin, joten sellaista herkkua täällä on ainakin kesällä aika tiheästi tarjolla.