"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

183. tarina (Kotka- mummon perunamaa)

Suurkaupungin kasvatilta katoaa helposti yhteys luontoon. Asiat, jotka maatalon lapselle ovat yksinkertaisia elämän perusasioita, täytyy opetella kirjoista ja kuulopuheista. Kannettu vesi ei kaivossa pysy? Paras oppimiskeino olisi itse näkeminen, tekeminen ja koskettaminen. Istanbul ei anna aina tähän kovin hyviä eväitä. Mistä maito tulee? Missä peruna kasvaa? Mistä herneet on tehty? Kuka teki tomaatin?





Meidän mummola ei ole maalla, mutta mummo on maalta. Siksi mummo on varsinainen viherpeukalo ja mummolan pihalla tapahtuu kaikenlaista mielenkiintoista. Kun saavumme mummolaan keväällä ja poistumme sieltä alkusyksystä, on lapsilla tiedossa muutaman kuukauden mittainen ekskursio kasvun ihmeisiin.





Pieneen pihaan on saatu mahtumaan kaikki tarpeellinen. Siellä istutetaan keväällä kukkia kukkapenkkiin. Perunaa pottumaahan. Tomaatintaimia kasvihuoneeseen. Herneitä lasten omaan penkkiin. Puussa kasvaa omenoita. Salaattia jossakin puskassa, raparperia toisessa. Istuttaminen on elämysmatkailu, kääntäminen todellinen työ, kasvun ihme silmin havaittavissa ja kätten tuloksistakin ehditään nauttia. "Käykääpäs hakemassa perunat maasta ja tomaattia kasvihuoneesta." Sen jälkeen ei tarvitse rautalangasta vääntää käsitettä lähiruoka. Ja jokainen tietää ihan varmasti, että peruna kasvaa tietenkin mummolan pihalla.





Nämä sisällä kasvaneet saavat näistä mummola-kesistä valtavasti uutta tietoa. Kasvun ihmeen lisäksi tutkitaan matoja, toukkia ja sammakoita. "Hyi, mikä toi on?" Kuunnellaan kuinka käki kukkuu mummolan metsässä. Kipaistaan etsimään mustikoita. Seikkailua voi olla jo se, kun kipaistaan pihalle paljailla varpailla, pyöräillään kioskille, juostaan itsekseen leikkikentälle tai rakennetaan vaikka puumaja, joka ei koskaan valmistu.




Aina ne ei halua oppia eikä osallistua. Siitä ei kannata ottaa itseensä. He omaksuvat asioita omalla laillaan. Omalla aikataulullaan. Asioita jää mieleen, vaikka näyttäisivät välinpitämättömiltä. Jokainen nauttii päivän puuhien jälkeisestä saunahetkestä. Silloin vilvoitellaan terassilla ja katsellaan mummolan pihaa. Jännitetään mikä seuraavaksi kukkii ja milloin saadaan maistaa mansikkaa.




Suomessa on parasta: Mummo, mummi, papat ja muut rakkaat läheiset. Tukikohta, tuttu paikka, joka meillä kulminoituu mieheni lapsuuden kotiin, mummolaan. Luonto, joka on kaunis, mutta myös niin hyödyllinen. Puhdas ilma. Sauna ja siihen littyvät arkiset hetket: saunavastan teko, vilvoittelu, mummonmehu ja saunamakkarat.

6 kommenttia :

Leena Lumi kirjoitti...

Mine, onpa mahtavaa, että teidän lapset saavat elää kuin kahta kulttuuria: suuskaupunkia ja suomalaista maalaiselämää. Ja kun lapset ovat mukana jo perunan istutuksessa, tietävät, mistä ruoka tulee.

Ja se suomalainen suvi-ilta ja sauna, juhannusruusun tuoksu ja nuo ihanat iirikset...

Jael kirjoitti...

Ah,olispa oma kasvimaa! Puhuvatko lapsenne muuten täysin sujuvasti turkin kieltä?

Anonyymi kirjoitti...

Voi sentään ! Ihana kesä, ihana Suomi ja ihanat isovanhemmat ! Wau ! Mummot on huippuja ! Meillä on enää kaksi mummia ja yksi ukki; mutta vaari ei ehtinyt nuorimmaista edes nähdä. Olin hautajaisissa jo "raskas" ja jännitettiin, että vauva ei lähtisi stressin vuoksi etuajassa syntymään. Meillä ei jostakin syystä puhuta mummoloista, vaan lapset puhuvat, että mennään Varkauteen tai Mikkolanniemelle. Pitkään kutsuivat muuten apoppia etunimellä; hän ei siitä pitänyt, mutta vitsaili sitten lopulta, että "tittelit pois".

Kesää ja mansikoita odotellessa: Tiina

Mine kirjoitti...

Leena: Niin, sitähän se kahden kultuurin kasvattina olo parhaimmillaan on. Toisaalta Suomi on meidän lapsille "lomamaa", jossa kaikkien elämä keskittyy heihin, jossa on ainainen kesä ja loputtomasti aikaa. Ei siis kovin realistista. Senkin tähden teimme aikanamme päätöksen matkustaa myös Turkissa. Jotta ei liikaa kärjistyisi nämä maat vastakohdiksi. Toinen työtä toinen ainaista lepoa ja iloa. Luulen, että olemme tässä aika hyvin onnistuneet? Tosin arkielämästä töineen yms. ei meidän lapsilla Suomesta ole.

Yaelian: Minäkin haaveilen kasvimaasta, mutta mummolassa oleilu on opettanut sen olevan aika kovan työn takana. Ehkä minusta ei siis olisi kasvimaan omistajaksi?

Isommat lapset pärjäävät turkilla. Pienin ei vielä osaa. Kotona puhumme vain suomea. Koulussa pääkieli on englanti. Oppivat turkin koulun turkintunneilla ja elämässä.

Tiina: Minunkin isä on kuollut, ennen lasten syntymää. Äitini sairastaa pitkälle edennyttä alzheimeria ja ei siksi voi olla enää täysillä osa lasten elämää. Onneksi on miehen isä ja äiti, sekä äidin uusi mies. Heissä on ollut lapsille isovanhempia ja meille tukijoita monen edestä! Mieheni vanhemmat ovat siksi kovin oleellisia tässä kuviossa, että majoittavat meitä aina Suomessa ollessamme. Mummola on siksi lapsille yhtä kuin Suomi.

mimon mami kirjoitti...

Ihana, että saavat mummolan arkeen osallistua. Se jää ikuisesti mieleen. Ja monen asian havainnoi, vaikka ei tietoisesti. Ihania kuvia ja tarina!
Lapsillani oli "piirakkamummo" ja "munkkimummo", toinen kaupungissa, toinen maalla. Ovat ikuisesti heidän mielessään.

Mine kirjoitti...

Mimon mami: Ihanat mummot teilläkin, piirakkamummo ja munkkimummo:). Minun äitini oli lettukesti-mummo ja Ville Vallaton-mummi. Sitten sairastui ja nyt ei enää tunne meitä. Mieheni äidissä on onneksi mummoa monen mummon edestä.