Maailmassa on kautta aikojen ollut sukutiloja ja perintömaita. Ihmisiä, jotka ovat eläneet aloillaan. Moni ei haikaile maailmalle, joku ei edes naapurikaupunkiin. Jollekin elämää ei ole oman asuinalueen ulkopuolella. Muutos ja vaihtelu ei kiinnosta tai tunnu tarpeelliselle. Vieras saattaa pelottaa. Tai sitten perinteet velvoittavat. "Kuka sitä nyt kotoaan mihinkään lähtee?"
Maa on myös aina kantanut päällään paimentolaisia, seikkailijoita ja kulkijoita. Niitä, joilla on levottomat jalat ja jatkuva kaukokaipuu. Itseni lasken johonkin välimaastoon. Tykkään liikahtaa ja löytää, mutta myös kaivaa juuret edes hetkeksi siihen, johon saavun. Saapuessani minä asetun ja minä kiinnyn. Silläkin uhalla, että juurien repiminen matkan jatkuessa sattuu.
Istanbulissa meillä on salmi. Se erottaa kaupungin Euroopan ja Aasian puolet toisistaan. Me asumme Aasiassa ja siihen on omat syynsä. Euroopassa käydään tiheästi ja joka kerta sinne menee mielellään. Kotkassa meillä on Kymijoki. Se rajaa Kotkan kahtia. Olen asunut ensin sillä toisella puolella jokea, sitten toisella. Kumpikin niistä oli ihan yhtä hyvä puoli asua ja elää. Mahdollisuudet mielekkääseen elämiseen ja asumiseen on todistettavasti löytyneet hyvin erilaisista paikoista elämän aikana. Kun palaamme joskus, kiinnityn luullakseni sinne, mihin sitten ajaudutaankin. Ihan sama kummalle puolelle jokea. Siiheksi, kun taas joskus jatkamme matkaa?
Suomessa käydessämme mummola löytyy toiselta puolelta jokea, mummi siltä toiselta. Oleellinen on myös se keskellä virtaava joki. Meren arvon olen aina tiennyt, mutta piipahdukset kesäsuomeen on lämmittänyt suhteeni joen kanssa. Se on omanlainen maailmansa. Tumman veden alla piilee salaisuuksia, joita koetamme onkia ylös. Joen varressa voisin hyvinkin asua, ainakin täällä. Lottovoitto on tilauksessa:).
Suomessa on parasta: Perintö ja juuret. Tietoisuus siitä, että täältä olen lähtöisin. Täältä on saanut alkunsa ajatukseni, tapani ja tottumukseni. Täällä on se kieli, jolla ajattelen, uneksin ja ilmaisen itseäni parhaiten. Täällä on sieluni maisema: katsoessani yli meren, kävellessäni torin poikki, saapuessani metsään. Täällä on koti ja ne ihmiset, jotka kannattelevat yli aikojen ja paikkojen. Täältä kumpuaa lapsuusmuistot. Täällä oli alku. Täältä löytyy toivottavasti vielä koti.
12 kommenttia :
Tuo viimeinen lauseesi. Jumiuduin äsken etuoveen ja oikotiehen katselemaan asuntoja ja on siellä niitä, joka lähtöön.Mutta missä on se oma, siinäpä hyvä kysymys.
Me olemme sitten varmaan samanlaisia, levottomine jalkoineen ja kiintymyksineen. Toisaalta miski sitä puolilla valoilla edes menisikään.
Meidän kevään suunnitelmat tekivät kuperkeikan jos toisen ja jäännee matkat syksyyn...
Minä kaipaan asuinpaikkaani vettä, joki on yksi hyvä vaihtoehto. Ehkä se on se, kun on lapsena asunut "vedellisessä" paikassa!
Miten kauniisti kerroit taas! Taidan kuulua tuohon samaan joukkoon kuin sinä ja Pikkujutut...
Vesi on sellainen elementti,jota ilman minun on vaikeaa olla..Helsingissä melkein aina asunut veden äärellä,enkä siitä ole nytkään kaukana.
Näin kahden maan asukkaana tulee aika juurettomaksi, mutta myös hyvin sopeutuvaksi. Muistan kun siskoni meni naimisiin ja muutti anoppilaan maalle. Minä ajattelin "kuinka hän jaksaa asua siellä koko ikänsä SAMALLA paikalla?" Niin hän on tehnyt kohta 40vuotta ja minä olen viilettänyt Suomessa paikasta toiseen ja nyt ulkomaihin. Meillä on siskoni kanssa samat juuret Pohjanmaalla,mutta voi miten erilainen elämä meillä on ollut.Hyvä elämä molemmilla! tykkää Sylvi
Pikkujutut: Minä olen vakiovieras ollut etuovi.comissa jo 12 vuotta. Haaveilen, mietin ja toivon. Muutama mahdollinen helmi on mennyt ohitse meidän täällä ollessamme. Nyt ei ole mitään mahdollista ollut pitkään aikaan. Ihania on kylläkin, mutta se tarkoittaisi todellakin loton jättipottia, jotta voisimme tarttua niihin. Toisaalta en koe vaativani mahdottomia. Kotimme ei tietenkään voi vielä ollakaan myynnissä, sillä muutenhan joku toinen ostaisi sen:).
Onko teillä siis paluu Suomeenkin taas siirtynyt?
ii: Kyllä minäkin tiedän, että on turha haaveilla taloa rannasta. Mutta olisi edes lähellä, jotta tietäisi, että pian pääsee veden ääreen, kun tulee tarve. Joki tai meri. Please!
Yaelian: Minusta se on mielenkiintoista, tuo sielunmaisema. Jollekin se on vesi, jollekin pelto tai kaupungin katot. Kai se on siitä, millaisia maisemia on lapsuutensa katsellut?
Sylvi: Ei ole toinen parempi toista. Se on totta. Molemmat ovat oikeita ja hyviä tapoja elää. Elämä ihmistä myöten. Minä koen itseni rikkaaksi, vaikka pankkitili toista väittääkin. Eri paikat on jäänyt aarteiksi elämän nauhaan.
Reilun 10 vuotta sitten etsimme omaa taloa; ei meinannut löytyä millään ! Keski-Suomessa kuitenkin aioimme asua; täällä oli työt ja lyhyt matka kaikkialle. Lopulta ajoimme tämän talon pihaan ja se oli siinä; siis KOTI ! Tiesin HETI, että tämä on meidän, vaikka emme silloin edes sisälle päässeet ja kurkimme ikkunoista sisälle. Kaupat tehtiin NOPEASTI ! Se oli outoa, kuinka selvää kaikki oli. Talo on meille niin rakas / tärkeä, että muuttaa emme ole halunneet. Miehellä on nykyisin PITKÄ työmatka, kun käy päivittäin Jyväskylästä Tampereella, mutta sen jaksaa, koska emme halua muuttaa; vielä ainakaan...Luulen, että teidän talo / koti Suomessa odottaa teitä sitten, kun aika on !
Minusta Suomessa on parasta Suomi ! t:Tiina
Aina kannattaa haaveilla, joskus ne voivat toteutua. Mutta parasta on - haaveileminen;))
Jos et asetu asumaan ruuhka Suomeen, silloin voit löytää kodin paljonkin halvemmalla (esimerkiksi Pohjois-Karjalassa).
Oikein leppoisaa viikonloppua teille kaikille.<333
Tiina: Niin minäkin toivon ja niin tahdon uskoa. Onneksi löysitte omanne:)
Aili: Kotkakaan ei ole varsinaista ruuhka- Suomea. Luulen, että asunnot on siellä halvempia kuin suurissa kaupungeissa, mutta edelleen meille kalliita. Lasten ja itseni vuoksi en ehkä jaksa ajatella Suomessa mitään uutta paikkakuntaa. Lasten Suomi kun on ymmärrettävästi Kotka. Tuntuisi luontevimmalta asettua sinne. Elämä sitten heittelee, jos on heittääkseen...
Noin kuusi vuotta sitten, kun esikoisemme syntyi, asuimme siinä talossa, jossa itsekin olin viettänyt lapsuuteni. Olin vakuuttunut siitä, olemme paikallamme seuraavat 40 vuotta ja lapsilla on tuttu ja turvallinen lapsuus. Ja olin tosi tyytyväinen.
Sen jälkeen olemme muuttaneet kahdesti, toisella kertaa ulkomaille. Ja nytkin olen ihan tyytyväinen, vaikka kaikki on uutta ja outoa.
Mutta pakko myöntää, että aika haikeaksi vetää joskus, kun ajattelee niitä muita vaihtoehtoja ja kaikki hyvästejä, joita on joutunut jättämään lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa...
Mukavaa viikonloppua! :)
M. Metrossa: Minä luulen, että onni ja onnellinen elämä on ihan yhtä lailla mahdollista elää samassa paikassa pysyen tai maailmalla liehuen. Riippuen ihmisestä. Molemmissa on hyvät puolensa. Sekä huonot. Ajattelenkin niin, että mitä sitten elämässä päättääkin, sitten eletään sen päätöksen mukaan eikä jossitella ja voivotella. Rakennetaan elämää niillä palikoilla joita on käytössä ja iloitaan siitä mitä käsien ulottuvilla on. Jotta jotain saa, jostain on luovuttava. Kaikkea on mahdotonta saavuttaa, ainakaan samalla kertaa.
Toivon teille hyviä vuosia maailmalla. Iloa uudesta, seikkailumieltä ja jännittäviä löytöjä:).
Mielenkiintoista pohdintaa juurista ja juurettomuudesta, kiinnittymisestä paikkoihin. Minäkin luulen, että sinun laillasi kiinnittyisin helposti uuteen paikkaan, vaikka tuntuukin, että olemme jämähtäneet nyt tänne. Mutta mulla on aina sellainen epämääräinen kaipuu pois. Olisi varmaan, vaikka asuisin missä.
Kirjailijatar: Kaipuu on minusta mukavaa, jos se pysyy aisoissa. Niin, että se ei jäydä ja estä elämästä siinä missä on. Niin, että se ei estä näkemästä sitä kaunista ja hyvää minkä keskellä saa olla ja elää. Olen iloinen siitä, että minulla on ihmettelijän lahja. Kyky etsiä hyvää siitä mitä näen.
Lähetä kommentti