Eilen me pakkasimme kamat kassiin ja lähdimme ystävien kanssa piknikille. Leipomosta ostin 12 leipää ja huoltamolta kahdeksan litraa juomia. Kaksi autollista oli mennyt jo edeltä. Viimeisten autojen letka mutkitteli määrätietoisesti kohti Mustaamerta. Sotkien Alibey-kylän asukkaiden kuviot ajaessamme määrätietoisesti harhaan ja tukkiessamme kylätien.
Kun suomalainen lähtee piknikille, on paikka oleellinen tekijä. Turkkilaiselle sillä ei näytä olevan juurikaan merkitystä. Piknikkiä pidetään missä tahansa vihreässä pläntissä. Hullunkurisin näkemäni piknik-seurue istui suurten teiden välisessä jakajassa. Siellä tee porisi keittimessä kiireisten suhahdellessa ohi molempiin suuntiin. Meidän seurueemme päätyi turkkilaisen ystävämme löytämään paikkaan. Se oli kenttä autotien vieressä, parin kilometrin päässä merestä. Muovituoleja ja pöytiä oli paikan puolesta ja ne nostettiin kentän viereen. Ei haitannut ketään, vaikka osasta puuttui toinen käsinoja ja osan punokset olivat rikki.
Autoista purkaantui aikuista ja lasta, grilliä ja samovaaria. Vettä, kertakäyttöastioita, kanaa, munia, juomia, salaatteja jne. jne. Leiri rakentui hyisessä ilmassa tuossa tuokiossa. Pian porisi samovaarissa vesi, tee hautui kannussa ja aamupala oli katettu liinoilla peitetyille pöydille. Sateiden jäljiltä kenttä oli mutainen. Pelit siinä sai kuitenkin pystyyn. Pikkuväki leikki sivustoilla retkipeittojen päällä tai kulki heinikossa tutkimassa luonnon ihmeitä. Aikuiset istahtivat hörppimään teetä.
Metsästä haettiin kosteita puunoksia joilla saatiin aikaisiksi tuli, ihme kyllä. Neljällä grillillä grillattiin kanaa. Yksi mätti kanaa halsteriin. Toinen piti tulta yllä. Kolmas käänteli ja neljäs juoksutti valmista pöytään. Jokainen maha täyttyi. Lautasten loppuessa otettiin käyttöön kannet ja säilytysrasiat. Palan painikkeeksi juotiin lisää teetä lämmikkeeksi.
Naisten kanssa käveltiin tien yli ruokaa sulatellessamme. Sieltä löytyi maaseutu. Teiden varsilla istuivat emännät vaihtamassa päivän kuulumisia. Puutahoissa kopsuttivat kanat ja määkivät lampaat. Puissa kypsyivät kirsikat. Risteyksessä isä ja poika ihmettelivät suurta ampiaista ja kutsuivat meidät pihalta luumuja hakemaan. Luumujen lisäksi sieltä löytyi lampaita, kalkkunoita, kanoja ja kukko. Sekä puutarhaa kuokkiva mummo. "Tervetuloa, tervetuloa. Tulkaa joskus kesälläkin. Silloin on niin mukava istua pihalla varjossa. Tulkaa milloin vain, keitän sitten teetä."
Kävelyretken päätteeksi palattiin muiden seuraan. Illan lähestyessä leiri purettiin yhtä nopeasti kun koottiinkin. Rapaiset kengät laitettiin paksiin. Autoihin katosivat myös ruoanjämät, grillit, samovaarit ja pikik-väki. Kiitos, hyvää yötä ja otetaan pian uusiksi.
ps. Tämän kirjoituksen myötä aloitan kierroksen Istanbulin lähistöllä ja esittelen teille sopivia päiväkohteita retkeilyyn. Niihin hetkiin, kun suurkaupunki ahistaa ja tarvitsee raitista ilmaa hengitettäväksi..
Kun suomalainen lähtee piknikille, on paikka oleellinen tekijä. Turkkilaiselle sillä ei näytä olevan juurikaan merkitystä. Piknikkiä pidetään missä tahansa vihreässä pläntissä. Hullunkurisin näkemäni piknik-seurue istui suurten teiden välisessä jakajassa. Siellä tee porisi keittimessä kiireisten suhahdellessa ohi molempiin suuntiin. Meidän seurueemme päätyi turkkilaisen ystävämme löytämään paikkaan. Se oli kenttä autotien vieressä, parin kilometrin päässä merestä. Muovituoleja ja pöytiä oli paikan puolesta ja ne nostettiin kentän viereen. Ei haitannut ketään, vaikka osasta puuttui toinen käsinoja ja osan punokset olivat rikki.
Autoista purkaantui aikuista ja lasta, grilliä ja samovaaria. Vettä, kertakäyttöastioita, kanaa, munia, juomia, salaatteja jne. jne. Leiri rakentui hyisessä ilmassa tuossa tuokiossa. Pian porisi samovaarissa vesi, tee hautui kannussa ja aamupala oli katettu liinoilla peitetyille pöydille. Sateiden jäljiltä kenttä oli mutainen. Pelit siinä sai kuitenkin pystyyn. Pikkuväki leikki sivustoilla retkipeittojen päällä tai kulki heinikossa tutkimassa luonnon ihmeitä. Aikuiset istahtivat hörppimään teetä.
Metsästä haettiin kosteita puunoksia joilla saatiin aikaisiksi tuli, ihme kyllä. Neljällä grillillä grillattiin kanaa. Yksi mätti kanaa halsteriin. Toinen piti tulta yllä. Kolmas käänteli ja neljäs juoksutti valmista pöytään. Jokainen maha täyttyi. Lautasten loppuessa otettiin käyttöön kannet ja säilytysrasiat. Palan painikkeeksi juotiin lisää teetä lämmikkeeksi.
Naisten kanssa käveltiin tien yli ruokaa sulatellessamme. Sieltä löytyi maaseutu. Teiden varsilla istuivat emännät vaihtamassa päivän kuulumisia. Puutahoissa kopsuttivat kanat ja määkivät lampaat. Puissa kypsyivät kirsikat. Risteyksessä isä ja poika ihmettelivät suurta ampiaista ja kutsuivat meidät pihalta luumuja hakemaan. Luumujen lisäksi sieltä löytyi lampaita, kalkkunoita, kanoja ja kukko. Sekä puutarhaa kuokkiva mummo. "Tervetuloa, tervetuloa. Tulkaa joskus kesälläkin. Silloin on niin mukava istua pihalla varjossa. Tulkaa milloin vain, keitän sitten teetä."
Kävelyretken päätteeksi palattiin muiden seuraan. Illan lähestyessä leiri purettiin yhtä nopeasti kun koottiinkin. Rapaiset kengät laitettiin paksiin. Autoihin katosivat myös ruoanjämät, grillit, samovaarit ja pikik-väki. Kiitos, hyvää yötä ja otetaan pian uusiksi.
ps. Tämän kirjoituksen myötä aloitan kierroksen Istanbulin lähistöllä ja esittelen teille sopivia päiväkohteita retkeilyyn. Niihin hetkiin, kun suurkaupunki ahistaa ja tarvitsee raitista ilmaa hengitettäväksi..
13 kommenttia :
Kiva piknikpaikka! Tajuispa ne ihmiset,jotka tulevat grillaamaan tähän viereiseen puistoon,että kaupungin ulkopuolella on kivemman piknikpaikat...
Turkissa on aivan mahtava piknik-kulttuuri. Missään muualla en ole kokenut sitä samassa mittakaavassa, samalla tunteella.
Minä voin vierailla suurkaupungeissa, mutta maalaishiiri on maalaishiiri...en viihdy muutamaa päivää enempää. Mukavaa siis, kun esittelet pikkukyliä.
Täälläkin löytää ihimisä grillailemasta mitä ihmeellisimmistä paikoista muta parasta ovat ne jotka tulevat autolla tuohon kadun varteen, parkkeravat autonsa, nostavat muovituolit autosta ja istahtavat jalkakäytävälle. :).
Mielluumin minä menisin tuollaiselle teidän retkipaikalle..
Yaelian: Jospa ne teidän kaupungin päättäjät ymärtäisi kieltää grillailun puistoissa? Käypä vihjaamassa. Täällä nimittäin puistoissa on tulen teko kielletty.
Saga: Minustakin täkäläiset on ihan maailman parasta piknik kansaa:D. Ja loistavia yhdessä oleilijoita. Minä viihdyn kyllä hyvin Istanbulissa, mutta välillä on kiva päästä kaupungin ulkopuolelle. Viihtymistä auttaa varmasti tämä meidän koti, joka sijaitsee rauhallisella paikalla. Ei kuulu autojen melu tms. Kesällä voi nauttia sirkkojen sirityksestä ja linnunlaulusta. (Ja rukouskutsuista:))
Pikkujutut: Hah hah, voin kuvitella. Täälläkin on pakettiauto-piknikkiä pitäviä. Auton paksi vaan auki ja nostetaan grilli pihalle. Istutaan joko paksin lattialla tai jos hommaa on kehitelty, niin auon paksista löytyy pari muovituolia(superlux-malleissa vielä muovipöytä), joissa voi istua. Kurvataan vaan sopivan tien viereen ja nautitaan.
Meidän paikka oli minustakin ihan hyvä:).
Itse asiassa tuolla puistossa ei saisi edes grillata.Ongelma on lähinnä siitä,ettei sitä kontrolloida kunnolla...
Tosiaan, mekin näimme siellä aika hullunkurisia piknik-seurueita. Mutta turkkilaiset osaavat ilmeisesti ottaa ilon irti syömisestä ja yhdessäolosta, paikalla ei niin väliä.
Teillä oli aikamoinen arsenaali noita grillaustarvikkeita, mutta tuollaiselle porukalla pitää varmasti ollakin.
Yaelian: Sitten se onkin hankalampi homma:(.
Kirjailijatar: Sen huomaa joka asiassa. Turkkilaiselle tärkein on ne ihmiset, joiden kanssa eletään tai mennään vaikka piknikille. Muu tulee aina seuraavana. Meitä oli tällä kertaa iso määrä toisillemme tärkeitä, joten mikäs meidän oli ollessa:).
Hauska retki, mutta miksi ei yhtä hyvin olisi voitu ajaa veden äärelle, meren rantaan. Tosin ehkä kaikki eivät ole niin rantaihmisiä kuin minä...Vain alpeilla unohdan kaivata merta.
Kana meilläkin joka toinen kerta grilliruokana;-) Sen oheen on helppo tehdä salaatteja ja Bessu tuo aina mukanaan täytettyjä herkkusieniä.
Nyt kyllä söimme Kandan vieraamme kanssa kuhaa ja suppilovahveroita, kävimme ulkona syömässä sekä kerran katkarapusalaattia, jota minulla on käyty kohta katsomassa tyhat kertaa!
Kaunista uutta viikkoa sinulle!
Leena: Niinpä. Siinä on se suomalaisen ja turkkilaisen ajattelun ero, jota en vielä ole ymmärtänyt. Piknikkiä saatetaan pitää 100 metrin päässä rannasta, paikassa jossa meri ei näy. Jostakin syystä näköala ja paikka ei ole yhtään oleellinen. Oleellinen on vain ne ihmiset. Ajattelinkin heti paikkaan tullessamme, että "minä olisin valinnut hieman erilaisen paikan." Turkkilaisista se oli hyvä paikka ja meistäkin sitten, kun pääsimme irti omasta ajatuksenjuoksustamme:). Mitä merestä, kun voi katsoa ystävän kasvoja...
Jos minun pitäisi valita meri tai ystävä, valinta olisi helpoista helpoin ! Toisaalta voi paljastaa, että olen niin mukavuudenhaluinen ihminen ja laiska, että retkeilen mieluiten wc:n ja juoksevan veden äärellä; siis ehkä tuossa takapihalla mieluiten... t: Tiina
Meillä oli eilen pianonvirittäjä; tuli yllättäin ja pimputusta kesti yli 2 tuntia. Se teki hyvää (?) selkäkipuisen hermoille...
Tiina: Minä valitsisin ystävän ja meren:). Tuolla keltaisessa talossa oli juokseva vesi ja ehta turkkilainen kyykkyvessa. Jossa ei tietenkään ollut paperia.
Kääk ! Olen myös päässyt jollakin matkallani perehtymään tuollaiseen "kyykkysysteemiin" ; oli omituinen kokemus paperilla tai ilman... t: Tiina
Tiina: Johtuen ehkä tuosta vessasta täkäläiset on aika hakoja kyykkimisessä. Mummoillakin ilmeisesti jalat toimii, kun usein oikein huoltoasemilla etsivät turkkilaista vessaa. Väittävät sitä hygienisemmäksi, kun ei tarvitse istua. Sanon, että siinä on hygieniat kaukana, kun lattiat virtaa sitä itteään ja kyykit siellä ilman paperia...
Lähetä kommentti