Belgradista matkamme jatkui kohti Bulgarian Peshteraa. Sinne vain oli niin pitkä matka, että jossakin oli syytä pysähtyä. Matkaopas tarjosi välietapiksi Belogradchikia, jossa emme olleet aiemmin käyneet. Kutsui sitä "kaupungiksi, joka on kuin Tarinasta Sormusten Herroista." Se sopi hyvin tarina- blogin pitäjälle.
Belogradchikissa ei ollut lämmin, vaan sietämättömän kuuma. Ulkoilma löi vasten kasvoja. Parkkivalvoja tarttui hanakasti työhönsä ja halusi maksun levoissa. Meillä olisi euroja, lekejä ja kunia, mutta lompakko oli levoista tyhjä. Onneksi apu löytyi viereisestä kaupasta.
Me kiersimme linnoitusta lähes yksin. Ajattelimme, että sinne pitäisi tulla syksyllä, kun maisema olisi värikäs ja tarpeeksi viileä ihailua vastaanottamaan. Nyt olimme vain läkähdyksissä, väsyksissä ja tietoisia edessä olevasta matkasta. Halu päästä perille ylitti kaiken muun. Malttoi onneksi kuitenkin ruoan verran.
"Miksi emme muuttaneet Bulgariaan," kysyy esikoinen ruokapöydässä. Minulla oli kasa vastauksia valmiina, mutta niiden alla tuo sama kysymys: Miksi? Me olisimme viihtyneet täällä. Me olisimme viihtyneet täälläkin.
3 kommenttia :
Ihana tuo haikaran pesä ! Ja muutenkin teidän reissu on ollut kovin kiinnostava. Minulla on menossa kolmas lomapäivä, enkä ole pystynyt yhtään rauhoittumaan / rentoutumaan; tosi levoton olo ! Johtunee siitä, että nyt pitäisi sitten olla; siis olla vaan ja vielä ilman suunnitelmia ! Viime kesänä tein lomalla oppinnäytetyötä ja nyt vaan ihmettelen, mitä tehtäisiin... Mies ja Ylioppilas ovat vielä töissä pari viikkoa; ehkä sen jälkeen keksimme jotakin ? Ihanaa matkan jatkoa teille ! t: Tiina
noita rappuja ei mummon polvilla kuljeta!
kiitos tästä, ja ihanaa matkaa edelleen, mine.<3333
Tiina: Toivottavasti lomamieli pääsee valtaamaan alaa. Minä kai tykkään reissata sen vuoksi, että kotona oleilu ei ole lomaa. Silmien edessä on koko ajan kaikki se mitä kotona pitäisi tehdä: pyykit, tiskit, ruoanlaitto, sekaiset kaapit jne. Täällä ei puristele vaikka on sotkua. Ja aina saa marssia valmiiseen pöytään kun nälättää.
Aili: Virtuaalisesti kiipeää helpommin. Olihan se nousu. Etenkin 40 asteen helteessä. Huh.
Lähetä kommentti