Elämäni on aaltoliike. On leppoisan seesteiset aallonpohjat ja sitten ne pärskeet, kun kaikki asiat törmäävät toisiinsa. Ne viikot, jolloin pyykkivuori on selätetty, aikaa siivota lehtipinot ja sitten nämä pyöreän pinkeät päivät, jolloin katson kelloa liian usein. Kiire ei ole minun kaverini. Tarvisisin ainakin hetkiset tuumailuun joka päivä ja kun siihen ei ole aikaa, nahistun. Tulen kärsimättömäksi ja saan näköjään nuhan.
Eilen juoksin siis Euroopassa päivästä myöhäiseen iltaan. Mennessä oli hiki ja illan tihkusateessa tuli vilu. "Älä luota Istanbuliin vaimoihin, rahaan, äläkä säähän," sanoo sananlaskukin. Puolikuntoinen minäni tervehtii kuitenkin teitä näiden kuvien myötä. Pieni pyrähdys Suurella basaarilla ja maaliskuun ostoksiksi päätyi yhtä ja toista. Voittekohan päätellä niitä näistä kuvista? No, ostin peştamaleja laudeliinoiksi, lampukan ikonini eteen ja taloon numerot, mutta niistä ei tullut kai yhtään kuvaa. Sen sijaan kuvasin nämä:
Haluaisitko kuvaan apinamiehen kanssa?
Kahvit jossakin liikkeessä. Tulivat tarpeeseen.
Peştamal poikineen. Myös nuo hamam-kipot olisi kiinnostaneet, mutta eivät ole järin käytännölliset suomalaisessa saunassa. Ehkä pieni saippuakupiksi?
Ostokset pakattiin tällaiseen ihanaan nyyttiin.
Lampukkaa olen käynyt tinkaamassa kerran jos toisenkin. En ole valmis maksamaan siitä mitä tahansa. Yhdessä liikkeessä jo pääsin hyvin lähelle haluamaani hintaa, mutta sitten apupoika päätti tarkistaa hinnan puhelimessa pomolta ja kappas, se nousi reilusti yli sen mitä ajattelin. Lampukka jäi kauppaan. Nyt palasin samaan kauppaan ja sama lampukkahan se siellä oli edelleen. Kysyin omistajalta hinnan ja sehän oli paljon ajattelemaanikin edullisempi. Kyllä kiitos, olen nyt vanhan ja ruosteisenkin lampukan omistaja! Kuinka maltan olla pyytämättä mieheltä, että hän poraisi sen parin kuukauden vuoksi olkkarin seinään ikonin eteen?
Kävelyt on jäänyt, sillä aloitin viime viikolla kuntosalin. Kun vanhat keinot eivät tepsi, on otettava järeämmät aseet käyttöön? Eilen kuitenkin hyötykävelin kaikki välimatkat. Niinpä lampsin lampukat repussa yli kultaisen sarven ja kohti Istiklalia. Oli tihkusade ja illaksi kääntyvä päivä. Kalastajat sillalla, kotiin palavien autojonot ja viluinen, väsynyt ja märkä blogisti.
Loppuviikko ei näytä yhtään loivemmalta. Valitan. Yritän lukaista kuulumisianne aina kun ehdin, mutta ehdin nyt luvattoman vähän. Mutta kunhan pärskeet laantuu, olen taas paremmin kuulolla! Siiheksi, pitäkää itsestänne huoli ja pukekaa tarpeeksi päälle, että ette vilustu!
16 kommenttia :
Tekisi mieli turkkilaista kahvia. Edellisestä kerrasta kulunut pari vuosikymmentä. -esa-
Voih, toivottavasti ehdit hengitellä. Minä en osaa nykyään oikein olla, jos ei ole kiire. Jotenka onneksi maaliskuu on kamalan kiireinen :)
Rauhallisempaa loppuviikkoa!
Onnittelut lampukasta, taas tuli todistettua että kannattaa odottaa sitä oikeaa ostohetkeä. Itsekin ihailin lempparitalvitakkiani aikoinaan pitkään, mutten raaskinut maksaa täyttä hintaa. Ja kappas, hetken päästä se olikin -50% alennuksessa ja lähti samantien mukaan. Tosin ainahan tämä ei toimi varsinkaan vaatteiden osalla, jos omat koot ovat päässeet jo loppumaan.
Harkiten tekee hyviä ostoksia ja vähemmän huteja...suuri basaari on kyllä runsauden sarvi , mutta valitettavasti hinnat toisinaan huikeita...kiva on myös kierrellä ja katsella, mutta kärsimättömälle shoppailijalle se vain ei oikein käy laatuun, kun tahtoo heti;)
esa: Nyt täytyy tunnustaa. Minulla on kyllä kupit, mutta en ole opetellut turkkilaisen kahvin keittoa. Pitäisi varmaan opetella. No, jos joskus kuljet ohi, voit koettaa onneasi.
Helmi-Maaria: Minä en tykkää kiireestä. Kestän kyllä täysinäiset päivät, jos tiedän, että edessä on väljempää.
Mimon mami: Eipä tuo taida rauhoittua.
Hietzu: Kyllä kannattaa, joskus. Mutta joskus on myös niitä hetkiä, joihin olisi pitänyt tarttua ja kun ei tarttunut, ajoivat lopullisesti ohi. Mistä sen tietää, että kummasta hetkestä on kyse?
Kirsi: Siellä pitää löytää oikeat myyjät ja tietää hinta, jonka kyseinen asia maksaa. Tinkaamisesta en tykkää, joten luotan vakiomyyjiin.
Onnea lampukan johdosta! Ja kivoja ostosreissukuvia:) Minä keittelen turkkilaista kahvia yleensä lauantaisin kun en pääse lempparikahvilaani.
Rauhallisempia aikoja sinulle toivottelen!
Oi mikä suloinen tuhannen ja yhden yön (tarinan) lamppu tuolla avaimien ja muun tilpehöörin joukossa :)
Ehdottomasti se lampukka täytyy saada seinälle - täytyyhän meidän nähdä se.... :)
Jael: Ehkä minäkin vielä harjoittelen sen keiton. En pysty juomaan kahvia ilman maitoa ja siksi tuo turkkilainen kahvikulttuuri on mennyt ikään kuin ohi.
Satu: Kyllä nekin vielä tulee. Mutta ei nyt ihan lähipäivinä…
Pepi: Sinähän voit tehdä miehelle kirjallisen toivomuksen ja katsotaan miten hän siihen suhtautuu:D.
Olen ihmetellyt, miten jaksat/ehdit blogata tasaisen tappavaan tahtiin. Et ole meille blogisi seuraajille yhtikäs mitään velkaa, päinvastoin. Relax.
Ota aikaa myös ihan itsellesi!
Oletteko todella jo parin kolmen kuukauden kuluttua jättämässä Istanbulin taaksenne? Pellavainen laudeliina tarjolla, jos kotisaunassa pestamalille vaihtelua kaipaat. Anisi
Anisi: Minä huomaan, että jos kirjoitan säännöllisesti, se on ikäänkuin helpompaa ja tekstiä syntyy nopeammin. Taukojen jälkeen on aina tahmaista aloittaa uudelleen. Blogi on vähän kuin päiväkirja, jossa summataan päivä ja siksi kirjoitan oikein mielelläni aina jos vain jostakin rakonen löytyy. Nyt raot on aika lyhyitä, mutta kyllä se tästä taas väljenee...
Mahtavia kuvia sulla kyllä on, tuo kenkäkuva jostain syystä tarttui mun silmiin erityisesti. Aivan loistava.
Jaksamista sinne kiireen keskelle.
NaHu: Sattuivat niin mukavasti kuulumaan toisilleen. Siis nuo kengät ja lattia.
Täällä tulee kirjallinen toivomus :D
Kuulkaapas nyt te mukava, kiltti ja auttavainen herra porarimestari, olis tarvetta laittaa lampukka seinälle, että kotimaan virtuaalimatkaajat saavat verrata sopiiko se paremmin sinne Istanbulin kotiin vaiko sitten aikanaan tänne Suomen kotiin :)
Kiitos! Innolla me kaikki odotamma!
(Ei mitään kiirettä, mutta jos vaikka heti eilen...)
Pepi: Ans kattoo nyt...
Lähetä kommentti