Opaskirjani kutsuu Hasankeyfiä sydäntenmurskaajaksi. Ihana pieni kylä se onkin siinä Tigriksen kainalossa. Sydämen saa murtumaan se tosiasia, että vuonna 2015 upottavat tämän historiallisen helmen patoprojektin vuoksi veden alle. Kyläläisten hätä on käsin kosketeltavaa. Hätähuutoja heitellään maailmalle ja tartutaan toivonkorsiin. "Ehkä Unesco voi vielä auttaa," sanoo oppaaksemme lähtenyt nuori mies, kun kysyn, että onko enää mitään tehtävissä.
Me kävelemme pitkin katua. Vielä turismi kukoistaa kadun varren putiikeissa. Pääalue, kallioihin louhitut asumukset, on suljetun aidan takana. Edellisenä kesänä on kuulema ollut kivivyöryjä, jonka vuoksi sinne ei voi enää mennä. Kyyninen minäni miettii, että kuinka sopivasti ne kivivyöryt nyt tulikaan. Mitä sitä mokomaa vaarallista kivikasaa kannattaa säästellä. Veden alle vain koko roska.
Katsokaa nyt tuota vanhaan sillan raunioon tehtyä kotia tuossa yllä. Kahden vuoden päästä siellä asuu korkeintaan kalat. Miten tuollaisesta kodista voi muuttaa betoniseen kerrostaloon?
Me kiipeämme yhä ylemmäs ja katsomme allamme levittäytyvää maisemaa. Kylässä elämä jatkuu edessä olevasta uhasta huolimatta. Puita on käyty keräämässä. Täytetään villalla peittoja talven varalle. Ruoka kypsyy keittiöissä ja tuoksu hivelee nälkäisten neniä. Lapset leikkivät kotiensa edustoilla.
Joen toisella puolella kaukana näkyy "uusi Hasankeyf". Uudet rumat rakennukset siistissä supussa kuin irvikuvana kaikelle tälle omaperäiselle elämänmuodolle mistä kyläläiset nyt elävät. "Mitä he voivat tehdä? Vievät ihmisten elinkeinon (turismi) ja laittavat tuollaiseen paikkaan, jossa ei voi edes eläimiä pitää tai viljellä. Lähettävät ihmiset sinne kuolemaan," tuumaa kuskimme. Tappiomieliala tarttuu ja mietimme, että "säästyykö edes tuo, jääkö veden päälle edes tämä." Jälkipolvet eivät enää astu näillä kaduilla.
Lounaamme valmistuu rannan grilleissä. Me katsomme ohi lipuvaa Tigrisiä. Seuraamme pieniä poikia, jotka heittävät kiviä veteen ja etsivät aarteita. Yhdessä tutkitaan jalatonta rapua ja vahditaan, että pikkuveli ei tipu virtaan. Miten toisenlaiset ovat muutaman vuoden päästä näiden poikien leikkimaastot. Kuka silloin haluaa tulla syömään Hasankeyfiin?
APUA! Auttakaa nyt joku, tehkää edes jotakin! Kuka lähtee kiinnittämään itsensä kettingillä sillankaiteeseen?
GAP-projekti on monisektorinen aluekehitysohjelma. Sen päätavoitteena on luoda vientivetoinen maatalousalue, joka kohdistuu hedelmällisen puolikuun alueeseen Eufratin ja Tigrisin jokilaaksossa. Projekti käynnistyi jo 1970-luvulla vesivoiman rakentamisella. Suurimmat patoprojektit käynnistettiin 1980-luvulla. Projektin kokonaisbudjetiksi on arvioitu 32 miljoonaa dollaria.
Suurin osa GAP:n kattamasta alueesta kuuluu Turkin kurdialueisiin. Eniten negatiivista huomiota on herättänyt Ilisun suurpato, jonka luoma tekojärvi uhkaa jättää allensa useita kyliä ja arkeologisia kohteita, kuten juuri Hasankeyfin. Patohankkeet vaikuttavat myös Turkin naapurisuhteisiin. Padot kun luonnostaan vaikuttavat suurten jokien virtaamiseen rajan taakse Syyriaan ja Irakiin.
