571. tarina (Turkin Top 10 - nähtävyydet)

Meille matkailussa tärkeintä on uudet maisemat, hyvä ruoka ja yleinen tunnelma. Emme siis lähde yleensä varta vasten katsomaan pelkästään nähtävyyksiä tai kiertämään museoita. Reittisuunnitelmaa tehdessäni tutkin kuitenkin tarkasti mitä kussakin kaupungissa tai reitin varrella on tarjolla. Niistä napsitaan mielenkiintoisimmat nähtävyydet, jotka ripotellaan sopivissa suhteissa matkaohjelmaan. Lapset kyllä kestävät kirkot ja luostarit, kunhan ohjelmassan on myös vapaata oleilua hotellilla tai rannalla. Onneksi Turkissa riittää myös paljon sellaista nähtävää, joka kiinnostaa niin lapsia kuin vanhempiakin.

Tässä listani mielestäni Turkin mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä. Jätin Istanbulin listan ulkopuolelle helpottaakseni tämän listan muodostamista.

1. Nemrut Dağı. Vuonna 1881 saksalainen insinööri Karl Sester oli tekemässä ottomaaneille huoltotöitä 2000 metriä korkealla Nemrut-vuorella Adıyamanin maakunnassa Kaakkois-Turkissa. Teiden sivujuonteena hän löysi vuoren huipulta patsaita. Myöhempi selvitys kertoi, että patsaat pystytti vuonna 62 eKr Komagenen valtakunnan hallitsija Antiokos Theos. Antiokosen aikana vuori toimi uskonnollisena keskuksena, joka yhdisti kreikkalaista ja persialaista mytologiaa. Mitä tapahtui vuorelle Antiokosen jälkeen, sitä tarina ei kerro. Patsaat saivat jatkaa hiljaiseloaan vuorella Karlinkin jälkeen, aina vuoteen 1953 asti. Sen jälkeen alkoivat arkeologiset kaivaukset ja Nemrutista tuli yksi turkkilaisen turismin tähdistä.

Tähtää vuorelle auringonlaskun ja/tai -nousun aikaan. Varaudu lämpimin vaattein ja hiljenny ihmettelemään. Ymmärrät kyllä miksi Antiokos halusi rakentaa jumalansa tänne. Vuori on matkan, nousun ja vaatimattoman hotellinsa arvoinen.

Nemrutista olen kirjoittanut alkaen tästä.

2. Akdamar. Tulivuoren purkauksesta alkunsa saaneella Van-järvellä on huomattava merkitys armenialaiselle kulttuurille. Järvellä sijaitsevalla Akdamar-saarella seisoo vuosina 915-921 rakennettu Pyhän ristin armenialainen kirkko, joka restauroitiin tämän vuosituhannen alussa ja otettiin jälleen käyttöön vuonna 2007. Saari itsessään on jotenkin liikuttavan suomalainen. Kitukasvuiset havupuut ja kalliorannat. Saaren keskellä nousevaa kirkkoa koristaa kaiverrukset jotka kertovat Raamatun tarinoita. 

 Akdamarista olen tarinoinut täällä.

3. Morgabrielin luostari. 18 kilometrin päässä Midyatista seisoo Samuel ja Simeon-pyhimysten rakennuttama Morgabrielin luostari. Vuodesta 397 asti luostari on palvellut alueen syyrialaiskristittyjä. Luostarissa pääsee opastetulle kierrokselle ja jotkut onnekkaat saattavat vaikka sattua luostarille kastejuhlan aikaan ja pääsevät siitä osalliseksi. Myös Mardinin lähellä oleva Deyrul Zafaranin luostari on visiitin arvoinen. 

Pikku Gabrielin tarina on luettavissa täältä.

4. Ani. Aikoinaan kaupunki kilpaili loistossaan Konstantinopolin kanssa. Sen muurien suojassa asui yli 100 000 asukasta. Ani oli ollut uratialaisten pääkaupunki, sitten armenialaisten piispankaupunki. Sitten tuli Mongolit, maanjäristykset ja kaiken runteleva aika. Ani raunioituu Armenian rajajoen ääressä pikkuruisen kyläpahasen takana. Ruuhkaa ei tarvitse pelätä. Olimme täällä pitkään ihan itseksemme. Tuulen pieksemä maa, josta nousee kirkkojen rauniot. Ympärillä syvä hiljaisuus.

Anista olen kertonut täällä.

5. Sümelan luostari. Noin 50 kilometrin päässä Trabzonista sijaitseva luostari on rakennettu korkealle vuoren seinämään. Se palveli asukkaitaan bysantin ajoilta aina vuoteen 1923 asti. Sen jälkeen alkoivat luostarin rappion vuodet. Tulipaloja, ryöstöretkiä ja silkkaa välipitämättömyyttä. Freskoja tuhottiin ja seiniin leikeltiin reikiä. Noin 20- vuotta sitten luostari onneksi otettiin suojelukseen ja on tänä päivänä avoinna turistien tulla. Mikäli mahdollista, yövy luostarin alapuolella olevissa mökeissä ja haistele tunnelmaa yön yli.

Luostarista voi lukea alkaen tästä.

6. Kayaköy. Fethiyen lähettyviltä löytyy noin 2000 hylättyä taloa ja autiota pihaa. Vuonna 1923 tehtiin Kreikan ja Turkin välillä sopimus väestön pakkosiirroista. 1,5 miljoonaa kreikkalaista joutui jättämään kotinsa ja muuttamaan Turkista Kreikkaan. Vastaavasti 500 000 turkkilaista joutui jättämään kotinsa ja muuttamaan Kreikasta Turkkiin. Kayaköyhin ei riittänyt tulijoita ja nyt se kertoo omasta hiljaista tarinaansa jokaiselle, joka haluaa kuulla. Puhutteli minua enemmän kun moni historiallinen kivikasa.

Kylästä voit  lukea tästä.

7. Kekovan uponnut kaupunki. Kaşin läheltä löytyy tämä pian 2000 vuotta sitten maanjäristyksessä uponnut kaupunki. Kannattaa ottaa snorkkelit mukaan ja hypätä veteen. Siellä voi kävellä uponneiden talojen katolla, kurkistaa hautapaaseihin ja nauttia lämpimän kirkkaasta vedestä. Sukeltajalle löytyy ilmeisesti paljon ihmeellistä katsottavaa talojen mosaiikkiseinineen. Meille riitti vähempikin. Ihana paikka!

Uponneesta kaupungista voi lukea täältä.

8. Pamukkale. Tämä Lounais-Turkissa sijaitseva kohde muodostuu valkoisista kalkkikivikerroksista, joita pitkin lämmin kalkkipitoinen vesi virtaa alaspäin. 100 metriä korkeaan seinämään on aikojen saatossa muodostunut valkeita tasanteita, tippukiviä ja vesialtaita. Altaiden vieressä sijaitsee antiikin Hierapolis, joten altaissa kellumisen lisäksi voi kierrellä raunioissa. Täällä ei taida turisteja päästä karkuun, joten varaudu muihin ihmisiin. Alla oleva kylä on ilmeisesti ystävyyssuhteissa Korean kanssa, sillä ravintoloiden listalta löytyy kimbabbia yms. Jopa hotellin aamupalapöydässä tarjottiin riisiä:). Terveisiä Terhille!

Pamukkalesta voit lukea täältä.

9. Seitsemän seurakuntaa. Olemme kiertäneet ne kaikki. Osassa ei ole juuri mitään katsottavaa, osa on ihan mielenkiintoisia ja sitten on ne oikeat helmet eli Sardes, Efesos ja Pergamon. Sardesissa kävimme turistiajan ulkopuolella ja saimme siksi nautiskella alueesta aikalailla itseksemme. Efesos on varsinainen turistihelvetti, mutta onhan se ihan mahdottoman hieno. Pergamo on näistä vaikuttavin korkean sijaintinsa vuoksi. Kaikki kolme sijaitsevat kolmiossa Izmirin ympärillä Turkin Länsirannikon tuntumassa.

Efesosta voit lukea tästä.

Pergamosta voit lukea mm. tästä ja tästä.

Sardes löytyy alkaen täältä. 

10. Hasankeyf. Tämän suloisen  pikkukylän Tigrisjoen varrella olisi voinut laittaa myös paikkoihin. Mielestäni se on silti enemmän nähtävyys. Koko kylä on kuin ulkoilmamuseo. Hasankeyf on vielä olemassa, mutta suurin osa siitä on jo sulettu. Turkin patoprojektin myötä tämä kaunokainen tullaan upottamaan vesien alle. Käykää siis katsomassa vielä kun voitte!

Hasankeyfistä voit lukea täältä, täältä ja täältä.

Tässä siis Minen lempparit. Pääsiköhän omat suosikkisi listalle tai unohdinko mielestäsi jotakin oleellista? Ensi kerralla aloitellaan sitten Istanbulin listoja.

343. tarina (Hasankeyf - sydäntenmurskaaja)

Opaskirjani kutsuu Hasankeyfiä sydäntenmurskaajaksi. Ihana pieni kylä se onkin siinä Tigriksen kainalossa. Sydämen saa murtumaan se tosiasia, että vuonna 2015 upottavat tämän historiallisen helmen patoprojektin vuoksi veden alle. Kyläläisten hätä on käsin kosketeltavaa. Hätähuutoja heitellään maailmalle ja tartutaan toivonkorsiin. "Ehkä Unesco voi vielä auttaa," sanoo oppaaksemme lähtenyt nuori mies, kun kysyn, että onko enää mitään tehtävissä.

Me kävelemme pitkin katua. Vielä turismi kukoistaa kadun varren putiikeissa. Pääalue, kallioihin louhitut asumukset, on suljetun aidan takana. Edellisenä kesänä on kuulema ollut kivivyöryjä, jonka vuoksi sinne ei voi enää mennä. Kyyninen minäni miettii, että kuinka sopivasti ne kivivyöryt nyt tulikaan. Mitä sitä mokomaa vaarallista kivikasaa kannattaa säästellä. Veden alle vain koko roska.

Katsokaa nyt tuota vanhaan sillan raunioon tehtyä kotia tuossa yllä. Kahden vuoden päästä siellä asuu korkeintaan kalat. Miten tuollaisesta kodista voi muuttaa betoniseen kerrostaloon?

Me kiipeämme yhä ylemmäs ja katsomme allamme levittäytyvää maisemaa. Kylässä elämä jatkuu edessä olevasta uhasta huolimatta. Puita on käyty keräämässä. Täytetään villalla peittoja talven varalle. Ruoka kypsyy keittiöissä ja tuoksu hivelee nälkäisten neniä. Lapset leikkivät kotiensa edustoilla. 

Joen toisella puolella kaukana näkyy "uusi Hasankeyf". Uudet rumat rakennukset siistissä supussa kuin irvikuvana kaikelle tälle omaperäiselle elämänmuodolle mistä kyläläiset nyt elävät. "Mitä he voivat tehdä? Vievät ihmisten elinkeinon (turismi) ja laittavat tuollaiseen paikkaan, jossa ei voi edes eläimiä pitää tai viljellä. Lähettävät ihmiset sinne kuolemaan," tuumaa kuskimme.  Tappiomieliala tarttuu ja mietimme, että "säästyykö edes tuo, jääkö veden päälle edes tämä." Jälkipolvet eivät enää astu näillä kaduilla. 

Lounaamme valmistuu rannan grilleissä. Me katsomme ohi lipuvaa Tigrisiä. Seuraamme pieniä poikia, jotka heittävät kiviä veteen ja etsivät aarteita. Yhdessä tutkitaan jalatonta rapua ja vahditaan, että pikkuveli ei tipu virtaan. Miten toisenlaiset ovat muutaman vuoden päästä näiden poikien leikkimaastot. Kuka silloin haluaa tulla syömään Hasankeyfiin?

APUA! Auttakaa nyt joku, tehkää edes jotakin! Kuka lähtee kiinnittämään itsensä kettingillä sillankaiteeseen? 

GAP-projekti on monisektorinen aluekehitysohjelma. Sen päätavoitteena on luoda vientivetoinen maatalousalue, joka kohdistuu hedelmällisen puolikuun alueeseen Eufratin ja Tigrisin jokilaaksossa. Projekti käynnistyi jo 1970-luvulla vesivoiman rakentamisella. Suurimmat patoprojektit käynnistettiin 1980-luvulla. Projektin kokonaisbudjetiksi on arvioitu 32 miljoonaa dollaria.

Suurin osa GAP:n kattamasta alueesta kuuluu Turkin kurdialueisiin. Eniten negatiivista huomiota on herättänyt Ilisun suurpato, jonka luoma tekojärvi uhkaa jättää allensa useita kyliä ja arkeologisia kohteita, kuten juuri Hasankeyfin. Patohankkeet vaikuttavat myös Turkin naapurisuhteisiin. Padot kun luonnostaan vaikuttavat suurten jokien virtaamiseen rajan taakse Syyriaan ja Irakiin.