"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

412. tarina (Rikkaat teillä on aina keskuudessanne)

Perjantaita vasten nousi myrsky. Tuuli ulvoi ja paukutti parvekkeella rautaista luukkua. Heitti purkkeja, kaatoi kukkia ja kasteli lopulta perjantaiaamun. Katsoin ikkunassa sateen valumista ja päätin jäädä kotiin. Mies vei auton ja minulla oli listalla kasa kotitöitä ja vastaamattomia sähköposteja.

Puolilta päivin tuli pouta ja muutin mieleni. Teki mieli lähteä ulos. Mietin, että oliko minusta nyt tullu  kuvauskävelyhullu? Voiko olla oikeasti niin, että minäkin haluan liikkua? Että saapui se päivä, jolloin en voi pidätellä itseäni, vaan liikun ihan vaan liikkumisen ilosta?

Kuluneiden viikkojen aikana olen kokenut löytämisen iloa. Hämmästynyt, ihastellut, yllättynyt. Että tällainenkin paikka on olemassa. Täällä on seissyt tämä talo, tie ja näkymä, enkä minä ole osannut edes kaivata sitä. Jos olisin jäänyt kotiin, olisi Istanbulini jäänyt minulle tätäkin paikkaa vajaaksi. 






Tälläkin kertaa minua hellitään. Äidin perintönä on tullut rakkaus vanhoihin taloihin ja niitä heitetään eteeni siellä ja täällä. Pidän piipahteluista kirkoissa ja sellainenkin sattuu matkan varrelle, paikassa jossa en osaa sitä yhtään odottaa. Kirkon jälkeen aukeaa eteeni näkymä kakkossillalle ja edessäni on niitä kapeita kiemurtelevia teitä, jota on ilo laskeutua rantaan.







Sitten alkaa nurinamieli nousta, kuin Israelin kansalla erämaassa. Olen rantatiellä, mutta en näe muuta kuin muureja ja koristeltuja portteja. Rikkaat teillä on aina keskuudessanne. Asuen kauniissa taloissaan muurien suojissa. Peittäen näkymät vähävaraisten silmiltä. He asuvat myös suurissa taloissaan kukkuloiden parhailla paikoilla. Siellä minne köyhä ei yllä, eikä laiska jaksa nousta. 




Vanha valehtelija saa hetkeksi minut valtaansa ja minusta näyttää siltä, että kaikki on rahasta kiinni. Rahalla omistetaan näkymät vain harvoille ja valituille. Riittävä määrä paperia aukaisee parempia ovia. Kilisevä tuntuu nostavan elämisen laatua, kuljettaa kohti toteutuneita haaveita ja saa unelmille siivet, jotka kantaa? Onni on sitä, että omistaa ja saa ostaa mitä haluaa?










Kiukku kestää onneksi vain hetken. Haluaisinko oikeasti elämää, jossa minun täytyisi rakentaa muurit kodin ja elämän väliin? Onko haaveet oikeasti ostettavissa ja rahako se minulle luo laadukkaan elämän? Eikö edessäni ole tie, jota saan vapaasti kulkea? Elämä, jota kukaan ei rajaa muureilla ja pelolla? Eikö keskituloiselle ja köyhällekin jää rakoja, joista pääsee näkemään virtaavan veden? Eikö aurinko paista ja sada vettä muurin molemmille puolille? Onko onni muka paennut edestäni tai haaveet jääneet toteutumatta? Mitä minulla ei ole, mistä olen jäänyt paitsi? Minullahan on kaikki ja vielä enemmän. Koko Istanbulkin jalkojeni juuressa. Leipäkaupan hauska kyltti silmien edessä ja kotimatkalla kukkaan puhjennut magnoliapuu. 





Olkoot siis rikkaat keskuudessamme, rakentakoot kauniit talonsa. Käyn joskus katsomassa ne Bosboriristeilyllä, sillä sieltä suunnalta tuskin ovat muurien peitossa.

22 kommenttia :

Petra kirjoitti...

Ajoittain tulee kiukkukohtauksia kun nakee rikkaiden toimivan taalla kun olisivat kaiken ylapuolella, muiden ihmisten ja lakien ja sellaisen oikeuden rahalla taalla vahan saa ostettuakin murrrrr, ellei taman maa touhua katsellessa kaanny vasemmalle kallelleen niin missahan sitten. Ihana leipakaupan kyltti!

Allu kirjoitti...

tuskin ne rikkaat sen onnellisempia kuitenkaan ovat, jos ei nyt verrata niin köyhiin ihmisiin, joilla ei ole tarpeeksi ruokaa. En minä ainakaan tykkäisä asua jossain muurien sisällä kaltereiden takia.

Matkatar kirjoitti...

En minäkään todellakaan haluaisi asua niin isossa talossa, ettei löydä muita perheenjäseniä ja on pakko olla muurit ympärillä. Pieni ja kodikas on viihtyisämpää ja sopu tilaa antaa.

Pepi kirjoitti...

Ajattele kuinka monelta huolelta ka murheelta säästyy kun ei kuulu tuohon "etuoikeutettujen" kastiin!
Kyllä minä ainakin asun mieluummin pienesti ja pidän oman elämäni itselläni. Ja nämä pienet huolet :)

Ihana kiertos taas, kiitos !

Ja hei, kaksi viikkoa tästä niin ollan kohta laskeutumassa!!

Hurmioitunut kirjoitti...

Magnolia! <3 Siellä taas kukkii yksi lempparipuuni. Voi kevät, tule jo tännekin ja sulata lumimassat.

Miltsu kirjoitti...

Hyviä mietteitä tässä postauksessa :)

M. Metrossa kirjoitti...

Rikas ole ole se, jolla on kaikkea, vaan se, jolta ei puutu mitään! Vaikka kyllä mielelläni ottaisin hienon näköalan, ja siitä usein haaveilen, mutta onneksi haaveilu ei ole yhtään niin vaarallista kuin kateus on :)

Jael kirjoitti...

Minäkään en haluaisi asua missään palatsissa mutta olisin kyllä mieluummin rikas kuin köyhä!Aina välillä kiukuttelen itselleni että ei ole varaa asua Tel Avivissa vaan tässä vierellä mutta sitten muistutan itseäni että ihan hyvähän tässäkin on,.
Suuressa kaupungissa löytää aina kaikkea uutta;uusia alueita ja näkymiä.Minäkin rakastan vanhoja taloja.Teillä siellä niitä onkin suuri määrä.

Jael kirjoitti...

Unohtui vielä että Caracasissa kaikki varakkaat asuivat muurien takana...

A kirjoitti...

Upea postaus, Mine.<33333
Minusta sinä, Mine, olet hyvin 'rikas' ihminen, sinulla on paljon sellaista mitä ei muilla ole; tyytyväinen mieli on merkki oikeasta rikkaudesta...:)))

Mine kirjoitti...

Petra: Minunkin täytyy tunnustaa, että en ole oikein kotonani täkäläisten rikkaiden kanssa. Tuntuu, että oman aseman pönkittäminen ja ylimielinen asenne on aika monen parempiosaisen tavaramerkki. Surullista kyllä.

Allu: Ei rahalla saa rakkautta eikä onnea. Tosin ne voi rikkaallakin olla, jos hyvin käy.

Matkatar: En minäkään mitään palatsia kaipaa, mutta en voi väittää ettenkö asuisi mielelläni kauniissa puutalossa Bosborin rannassa.

Pepi: En myöskään kaipaa sitä rahan ja omaisuuden mukanaan tuomaa huolehtimista, menettämisen pelkoa tai epäilystä, että onko lähipiiri tässä rahojeni takia. Mutta asuisin mielelläni kauniilla paikalla kauniissa talossa. Eikä haittaa, vaikka joskus elämässä olisi varaa ylellisyyteenkin.

Hietzu: Minäkin tykkään. Kovasti.

Miltsu: Ja silti pitäisi muistaa, että mekin tavan tallaajat ollaan rikkaita maailmanlaajuisesti ajatellen.

M. Metrossa: Minäkin haaveilen, ei se maksa mitään. Ja tosiaan, onnellinen on se, joka näkee sen mitä omistaa, eikä keskity siihen mitä ei omista.

Jael: Minustakin olisi kivaa olla sen verran rikas, että ei tarvitsisi miettiä rahaa ja sitä, että riittääkö rahat siihen ja tuohon. Tosin luulen, että sellainen ei ole mahdollista. Menot taitaa kasvaa samassa suhteessa tulojen kanssa?

Aili: Kyllä minä olen pääosin kiitollinen ja tyytyväinen. Kateus on turhaa energian hukkaamista. Eikä Istanbulin rikkaiden rikkaudet ole minulta pois. Joskus vain vähän näkökenttäni tukkeena:D.

sannabanana kirjoitti...

Ihana postaus ja kuvat taas. Toivottavasti kuvauskävelyhulluutesi kestää. On niin hienoa kulkea mukanasi Istanbulissa!

Rikkaiden muurit taitavat olla samat kaikkialla. Minusta on ihan mielenkiintoista katsella niitä taloja (jos ne näkyvät) ja nähdä, mitä rahalla saa aikaan asumisen suhteen. Itse viihdyn pienessä ja kotoisassa tosin.

Minä tunnen itseni todella etuoikeutetuksi: saan asua meren rannalla ihan normaalituloilla. Mitä kauemmaksi menee muista ihmisistä sitä todennäköisempää kauniin maiseman saaminen on! Mietin vain, että joskus kymmenen vuoden päästä tälläkin rannalla asuvat vain miljonäärit. Nyt ovat jo alkaneet ympäröidä meitä taviksia massiivisilla huviloillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Rehellisyyden nimissä voin sanoa, että olisin mielelläni rikas ! Ihan oikeasti ! Ei kaipaisi yhtään asuntolainaa tai muutakaan asiointia pankin kanssa. En usko, että olen yhtään parempi tai jalompi ihminen nyt, kun meillä on asuntovelkaa ja kaikkea ei voi ostaa, mitä haluaisi. Jos olisin nyt rikas, niin jäisin heti opiskelemaan päätoimisesti, enkä uuvuttaisi itseäni käymällä töissä ja opiskelemalla yhtäaikaisesti.

En kuitenkaan ole kateellinen niille, joilla on "se asunto muurin takana meren äärellä", enkä halua sitä heiltä poiskaan. Uskon, että siellä muurien sisällä on myös onnellisia ihmisiä -- kurjuus EI jalosta ihmistä ! On ehkä jopa naivia tai tekopyhää meidän suomalaisten väittää, että "köyhä" on onnellinen "matalassa majassaan". Me kaikki, jotka istumme tietokoneittemme äärellä ja juomme luomukahvia muumimukeista, me emme todellakaan ole köyhiä ! t: Tiina

Tiina kirjoitti...

Viisaita sanoja, kauniita kuvia :)
Magnolian kukka on äärettömän kaunis, olisi kiva Namun pihassakin :D

Mine kirjoitti...

Sannabanana: Oi onnea, ihanaa, että olet saanut paikkasi meren ääreltä. Se olisi minunkin haaveeni. En kaipaa linnaa, mutta tilaan olen nyt täällä tottunut, joten toivoisin myös riittävästi neliöitä. Ei tarvitse olla uutta, kiiltävää tai hienoa. Asuntomarkkinoilta seuraankin vain taloja, jotka on rakennettu ennen 50-lukua:).

Tiina: Minäkin olisin mielelläni rikas. Mutta en millä tahansa ehdolla. Jos olisi mahdollista olla minä ja rikas, niin sitten. Jos rikkaus toisi mukanaan ylimielisyyden, itsekkyyden ja rahalla snobbailemisen, niin sitten saisi jäädä. Raha ei tuo onnea, mutta kyllä se tuo huomattavasti paljon enemmän valinnan mahdollisuuksia.

Tiina: Kasvaakohan magnolia Suomessa? Minustakin se on kaunis.

Saga kirjoitti...

Aili sen sanoi, tyytyväinen mieli on merkki oikeasta rikkaudesta.

Istanbulin kevät on ihana ja kuvasi tuovat sen iholle. Yhtä asiaa kaipaan ulkomailta juuri nyt kevään lisäksi, nimittäin kirkkoja ja luostareita joihin poiketa. Kaunis oli saaren luostari edellisessä postauksessasi.

Lissu kirjoitti...

Materiaalinen ja rahallinen rikkaus voi myös olla aikamoinen taakka. Kun katson amerikkalaisia ohjelmia joissa kerrotaan jostakin mysteeristä, murhasta, petoksesta yms. usein niissä motiivina on juuri raha. Kateus ja ahneus tuovat ikäviä seurauksia mukanaan.

Noidenkin muurien taakse voi kätkeytyä paljon kyyneliä ja pahoinvointia. Vaikka ne hienot talot näyttävät upeilta kaukaa katsottuna niin varmasti ne vaativat paljon työtäkin. Remontit ja puutarhanpito. Uima-altaat, turvajärjestelmät yms.
Jottei käy kuten Sanassa opetetaan:
"missä ei koi eikä ruoste syö ja missä varkaat eivät murtaudu sisään eivätkä varasta." Ja entäs sitten kun ei olekaan enää varaa ylläpitää palatsia kunnossa...

Onko Turkissa henkilökonkursseja? Ja entäpä verotus... kiinteistöverot. Täällä meidän kulmilla mitä hienompi talo sitä suurempi vero. Ja mitä parempi asuinalue sen paremmat koulut. Kiinteistöveroilla kustannetaan kunnalliset koulut.

Jos katsoo asioita realistisesti:
tasa-arvon maissakin on rikkaat ja rikkaammat. Siellä Suomessakin...
Mutta ei köyhiä ollenkaan? Vahvasti epäilen.
Toisaalta Suomessa on varmasti vähemmän ns. sukupolvista, generational poverty joka jatkuu ja jatkuu. Labyrintistä voi päästä uloskin!
Aurinkoisia päiviä ihanaan Istanbuliin!
Lissu Teksasista

Mine kirjoitti...

Saga: Niin se on ja tyytyväinen mieli löytää asioita, joista iloita riippumatta kukkaronsa paksuudesta.

Lissu: juuri niin. Rikkaissakin löytyy kaikenlaista ihmistä, elämänkohtaloa ja asennetta. Omaisuus tuo mukanaan huolia ja eihän se rahan kerääminenkään ihan helppoa hommaa ole. En siis itse kaipaisi johtajaksi mihinkään suureen yritykseen. Ja kun ei yritä, ei sitten saakaan isoja rahoja.

Konkursseja täällä tapahtuu jatkuvasti, mutta ehkä enemmän siellä pienemmissä yrityksissä, joita ilmestyy kuin sieniä sateella. Turkkilaisilta ei yritystä puutu ja näyttää ulkomaalaisen silmin siltä, että moni yritys pistetään pystyyn miettimättä ollenkaan sitä, että onko se kannattava. Suuret porskuttaa, raha ja valta kasvattaa rahaa ja valtaa. Pienet kaatuu pieniinkin myrskyihin.

Juuri siitä tykkään Suomessa, että siellä periaatteessa voi kuka tahansa ponnistaa huipulle. Täällä se on vähän siitä kiinni, että kummalle puolelle muuria sattuu syntymään. Valitettavasti.

Satu kirjoitti...

Meidän makuuhuoneen parvekkeelta avautuu näkymä yhdelle kukkulalle, joka on juuri tuollaisten rikkaiden, muureilla suojatuin, huviloin täplittämä. Olen monesti katsellut taloja parvekkeelta ja miettinyt, millaista elämää siellä muurien suojassa mahdetaan viettää. Minusta tuntuisi kauhealta, jos pitäisi vetää oman ja muun maailman välille muuri.

Mine kirjoitti...

Hippu: Kaiken huippu on istanbulin uusi villitys, jossa rakennetaan kokonaisia asuinalueita ostareineen, kahviloineen, ruokapaikkoineen jne. Tuntuu, että idea on se, että rikkaan ei tarvtsisi edes nähdä köyhää tai mitään vaivaista.

Satu kirjoitti...

Täällä on paljon tuollaisia asutusaslueita (gated communities), joilla on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Minua inhottaa sellainen sisäpiiritouhu - aiemmin asuttiin yhdellä semmoisella alueella, joka ei tosin ollut täkäläisellä mittapuulla mikään luksusalue. Inhotti, kun menemiset ja tulemiset kytättiin asutusalueen portilla ja vielä talon kupeessa olevalla vartijan kopillakin. Ideana on minustakin juuri se, että siellä voi sulkea ympäröivän köyhyyden mielestään ja tuudittautua uskomaan, että se oma pikku maailma on kaikki mitä on.

Mine kirjoitti...

Hippu: Poissa silmistä poissa mielestä?