610. tarina (Lauantailenkki)

Aivan mahdottoman ihana auringonpaiste. Linnut livertää ja päällä kaartuu sininen taivas. On aivan pakko lähteä pihalle. Lenkkarit jalkaan, ohuella takilla pärjää, kamera kainaloon ja menoksi. Lähikukkuloilla ei olekaan tullut käveltyä pitkiin aikoihin. Joskus tuntui, että johan nämä on nähty. Tänään tuntui, että matkan varrelle sattui vaikka mitä kivaa.

Heti ensimmäisessä alamäessä kiekuivat kukot. 

Koirulainen oli löytänyt paikkansa auringosta.

Puuseppää aina tarvitaan.

Teksti talon seinässä: 

Jos kaipaat ystävää, Jumala riittää.

Jos kaipaat toveria, Koraani riittää.

Jos kaipaat omaisuutta, tieto riittää.

Jos kaipaat vihollista, erinomaisuus riittää

Jos kaipaat neuvojaa, kuolema riittää.

Istanbulissa rakennetaan jatkuvasti ja moni tyhjä tontti täyttyy. Tällä matkalla sen sijaan löytyi useampikin tyhjä pläntti, joka oli minusta sangen mukavaa. Tämän polun päässä setä ja täti kantoivat kaappia talolleen. Kävin siis nostoapulaisena avustamassa kaapin talon kuistille.

Seuraavaksi edessäni olikin basaari. En ollut tiennytkään, että täällä suunnalla olisi basaareja lauantaisin. No, rahaa ei ollut matkassa eikä kasseja olisi jaksanut kantaa, joten tyydyin vain katselemaan ohi kulkiessani. 

"Kirjoita kuvan alle, että tämä mies on jo 14-vuotta etsinyt itselleen puolisoa. Harmi, että jäi aamulla parta ajamatta."

Basaarilta pääsenkin kätevästi lempikukkulalleni eli Kirsikkaiselle kukkulalle. Tähän aikaan vuodesta, ei kirsikka kuki, mutta kukkulalta on hienot näkymät alla levittäytyviin laaksoihin. Ja niiden takana nouseviin uusiin kukkuloihin. Kukkulan toisella puolella on tavalliset kerrostalot ja toisella puolella rikkaiden kauniit huvilat.

Joskus olen kävellyt täällä aikaisemmin. Muistin heti tämän kauniin talon. Silloin ajattelin, että joku siinä rakentaa itselleen uskomattoman kaunista taloa. Talo oli edelleen rakenteilla. Vai oliko se? Portti oli otettu pois ja talolla näytti niin hiljaiselta, että päätin uskaltautua kurkkimaan...

Pylväät jo ruostuivat ja ovi oli vanhan näköinen? Oliko tämä talo rakenteilla vai jätetty ränsistymään? Nyt se vielä oli uskomattoman kaunis, mutta vuosikin tekee jo paljon. Oliko rahat loppuneet vai mitä oikein oli tapahtunut? 

Maisemat talolta ovat ihan huikeat. Alla on tyhjä tontti, joka on tällä hetkellä kovin villiintynyt? Jos voitit lotossa, täällä olisi ehkä myynnissä ihan käsittämätön kohde…

Talon takapiha:

Tällainen oli lauantailenkkini! Hyvää viikonloppua kaikille!

609. tarina (Ei niin tavaton tarina)

Tämän päivän tarinaksi päätyi sellainen ei niin tavaton tarina ja se menee näin: Olipa kerran tavallinen pienen kaupungin tyttö, joka lähti suureen maailmaan onneansa etsimään. Löytyi työpaikka. Löytyi työpaikalta ihana mies. Kuului kauniita sanoja, luvattiin isoja asioita. Luotiin kuvitelma rakkaudesta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Ilmestyi tietoisuus tulevasta elämästä. Peruuntui puheet ja lupaukset. Rakkaus palasi vaimonsa luo. Jäi sirpaleet onnesta. Jäi tyttö ja vatsassa kasvava vauva.

Suomessa tarina jatkuisi neuvolalla, äitiyspäivärahalla, äitiyslomalla, elatusavulla, kotihoidontuella ja äitiyspakkauksella.  Katsoisi vertaistueksi teiniäidit ohjelman ja kuulisi ympäristöstä varoittelujen lisäksi monia hyvin päättyneitä tarinoita. Lapsi tuo leivän tullessaan. Yksinhuoltajuus ei ole piste vaan pilkku. Entäs sitten Turkissa. Ensin saat kaikilta kuulla, että omapa on syysi. Saat osaksesi runsaasti paheksuntaa. Koet painetta aborttiin. Kuulet sukulaisilta, että kotiin ei ole palaamista. Ei ole enää työpaikkaa, ei toimeentuloa eikä paikkaa mihin mennä. 

Olen nyt päätynyt keskustelemaan aiheesta yksinhuoltajana Turkissa moneen kertaan. Ilmiö on täällä hyvin vieras. Ei ole ihme, että abortti on hyvin yleinen toimenpide, jota näytetään käytettävän ehkäisymuotona, pahasta tilanteesta pelastajana ja maineen ylläpitäjänä. Kun valitset pitää lapsen, seinät näyttävät nousevan pystyyn liian monesta suunnasta. Enkä itsekään ole keksinyt vielä yhtään hyvää ratkaisua lapsen pitämiseksi äidin luona. Kun ei ole äitiyslomaa eikä äitiysrahaa, ei mitään takeita elatusmaksujen saamisesta eikä vauvan kanssa voi tehdä töitä, mikä avuksi?

Onko olemassa äitien ja vauvojen turvataloja? Ilmeisesti hyvin vähän ja lyhytaikaiseen olemiseen. Joku neuvoi, että vauvan voi jättää laitokseen ja kieltää tämän adoptoimisen. Näin äiti voi tehdä töitä ja käydä lasta silloin tällöin laitoksessa katsomassa. "Mutta silloinhan pieni kasvaisi laitoksessa, eikä äidin luona. Hän jäisi vaille rakkautta ja hoivaa, jota vain läheinen voi antaa," vastustelen kauhistuneen. "Onko lapsen siis parempi elää äidin kanssa kadulla kerjäämässä, sillä jos äiti ei ole töissä eikä sukulaiset heitä huoli, kuinka he saavat rahaa," sanovat nuo realistiterapeutti täkäläiset. "Eikö isää saada mitenkään vastuuseen," huutaa länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatti. "Voidaanhan hänet haastaa oikeuteen, mutta kauan se oikeudenkäynti kestää. Näillä miehillä on keinonsa näyttää rahattomilta, jos eivät sitä oikeasti olekin," jatkavat nuo armottomat. Sydänhän tässä särkyy.

Minä haluan vielä uskoa. Ehkä vielä jostakin löytyy tie? Siihen asti voimme antaa tilanteelle tehohengitystä. Yksi ihana majoittaa kotonaan, oikeudenkäynti on aukaistu ja tänään on hommattu äitiyspakkaus. Tarjolla olisi myös monta rakastavaa syliä ja paljon hyvää tahtoa. Olisiko ideoita? Löytyisikö apua? Tietääkö kukaan mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä?

Mitä vauvan ylläpitäminen maksaa Turkissa? Pieniä bodyja noin 1,5€/kpl, potkupukuja noin 4€/kpl, vaipat 6€/pkt, peitto 6€/kpl, tutit 1,5€/kpl, tuttipullot 3€/kpl, maitojauhe 6€/prk, talkki 3€/prk, rintaliivien suojat 2€/kpl.  Eihän se paljolta tunnu, mutta kun tyhjästä on ihan mahotonta nyhjästä yhtään mitään. Rahako se taas ratkaisee?

608. tarina (Materia ei tuo onnea)

Materia ei tuo onnea. Rahalla ei voi ostaa rakkautta. Ja sitä rataa. Olen ihan justiinsa samaa mieltä. Jos elämässä on onnellisuuspalikat hukassa, ei sitä materialla saavuteta. Jos ei ole rakkautta, ei sitä saa ostettua miljoonallakaan. Mutta entäs jos on perusonnellinen ja rakastettu ihminen ja saa sen lisäksi kotiinsa uuden pöydän? Silloin tekee mieli hykerrellä. Kuljetusauto on ihana näky. Eikä malttaisi odottaa.

Kalusteiden piti tulla vasta ensi viikolla, mutta eilen saimme viestin, että ne tulevatkin tänään. Aamulla siirsimme vanhan pöydän pois tieltä ja odotus sai alkaa. Oikeasti kiersin asuntoja etsimässä suomiopen sijaiselle, mutta mies jäi kotiin passiin. Ehdin kuitenkin takaisin ennen H-hetkeä ja sehän oli onni, sillä miehet eivät olleet ihan parhaita mitä tuli kalusteiden kokoamiseen. Minusta taas IKEA:n kalusteet ovat tehneet mestarin sillä saralla. Annoin siis miehille rakentavia neuvoja vieressä. Kunnes ymmärsin, että eivät osanneet olla siitä hurjan kiitollisia. Oli parempi lähteä sämpylätaikinaa leipomaan ja tyytyä sivusilmällä vilkuilemaan olohuoneen tapahtumia.

Senkki tuli ja senkki valitettavasti myös lähti. Sen pöytälevy oli jo meidänkin makuumme turhan roisi. Uutta odotellessa…. Saatiinhan kuitenkin mallattua paikka.

Pöytä taas oli justiinsa niin ihana kuin ajattelinkin. Siinä unohtui kohoamassa oleva sämpylätaikina.  Kuvien ulkopuolelle jäävä pakkausmateriaalikaaos ja kaikki muukin järkevä. Minun oli tietysti ryhdyttävä välittömästi lavastamaan teille kattauksia ja kaikkea muuta pakollista. Lapsi on terve kun se leikkii ja äiti on terve (vai ei ole terve) kun se valmistautuu bloggaamaan. Mutta ihan totta: Katsokaa nyt miten hienosti se sopii yhteen tarjottimen kanssa. Ja niiden kulhojen. 

Nyt niitä sämpylöitä paistamaan, sillä pöytäseni pääsee kohta tosi toimiin. On näet vieras tulossa. Ja huomenna vieraita tulossa. Onneksi tämän päivän vieras taitaa kestää sen olohuoneessa olevan toisenkin pöydän. Ja ne pakkausmateriaalit. Huomisia vieraita varten sen sijaan täytyy jo vähän järjestää. 

607. tarina (Oho, nythän on joulu taas)

Loppiainen ei täällä päin maailmaa ole pyhäpäivä. Ainakaan suuremmalle osalle kansaa. Aamulla lähetimme siis lapset normaalisti kouluun. Miehen ja minun maanantai oli sen sijaan taas hieman erikoinen. Meidät oli kutsuttu armenialaiseen jumalanpalvelukseen. Ajattelin, että siellä olisi loppiaisjumalanpalvelus, mutta olin väärässä. Kirkolla  näet selvisi, että armenialaiset juhlivat yhdistetysti joulua ja Jeesuksen kastetta meidän loppiaisenamme eli 6.1. 

Kello kymmeneltä paikalla oli vain kourallinen väkeä. Naiset olivat istahtaneet ovelta katsottuna vasemmalle ja oikealla oli miesten penkit. Sitä ennen oli oven suussa sytytetty tuohukset ja tehty ristinmerkit. Mies istui siis oikealle ja minä vasemmalle.

Siellä naisten penkeillä istuessani tunsin seuraavani jotakin pyhää näytelmää. Kieli oli vieras, mutta jotakin jumalanpalveluksessa oli tuttua tai ainakin jostakin kiertäen tunnistettavaa. Punavihreisiin kaapuihin puetut henkilöt tuottivat alkuun päänvaivaa. Oliko kirkossa näin monta pappia? Loppuvaiheessa ymmärsin heidän olevan kuorolaisia. Edessä siirrettiin kynttilöiden paikkoja, haettiin esille lukupulpettia ja vietiin sitä taas pois. Puettiin ja riisuttiin papille valkoista kaapua riippuen siitä missä hän seisoi ja mitä hän teki. Laulettiin tekstejä mitä ilmeisemmin armeniaksi. Suitsukkeen savu peitti välistä alttarilla olevat pilveen ja seurakuntakin sai siitä osansa suitsukkeen kantajan lähtiessä kiertämään kirkkoa. Muuten seurakunnan tehtäväksi jäi vain seisoa, kumartaa ja tehdä ristinmerkki oikeissa kohdissa. Koska en tiennyt niitä oikeita kohtia, keskityin vain seisomiseen ja muiden seuraamiseen:D.

Opin, että aamu alkoi aamurukouksella. Sen lopuuttua alttarin eteen vedettiin verhot ja kaapupukuiset katosivat hetkeksi paikalta. Seurakunta ryhtyi keskustelemaan toinen toiselleen ja uutta väkeä virtasi kirkkoon täyttäen penkin toisensa jälkeen. Takana palveli kynttilän sammuttajat, jotka puhalsivat liian matalaksi kuluneita kynttilöitä sammuksiin ja siivosivat ne sitä myöten roskikseen. Siivottujen tilalle syttyivät uudet kynttilät, jatkuvana pysyi myös tulijoiden virta. Puuttui vain väliaikavirvokkeet, joille olisi ollut tilausta. Aamupala oli jäänyt syömättä ja yksi ulkomaalainen alkoi olla hieman heikoissa voimissa.

Verhojen auettua alkoivat urut soida ja kaapupukuiset asettuivat eteen kuoroksi. Oli varsinaisen jumalanpalveluksen aika. Ääni kohosi komeasti korkealle. Suitsukekulkue lähti taas liikkeelle ja halukkaat saivat suudella kulkueen edessä kannettavaa ristiä. Pian muodostui jono ehtoolliselle kirkon sivulle. Pieni ristinkantaja alkoi väsyä tehtävässään ja heilui alttarilla uhkaavasti. Tässä vaiheessa jumalanpalvelus oli kestänyt jo  kaksi ja puoli tuntia. Pääosin se oli seisty, mutta rupesin istahtelemaan aina kun kehtasin. Ennen loppua nähtiin vielä ilmeisesti kasteeseen liittyvät symbolit. Oli vedessä uitettu risti ja kyyhkysen muotoinen öljyastia Pyhän Hengen vertauskuvana. Pieni ristinkantaja oli puettu valkoisiin ja hän sai nyt esittää kastettavaa penkillä istuen.

Kolmen ja puolen tunnin palvelus loppui kulkueen ulosmarssiin. Sitä ennen oli toivotettu kirkon etuosasta lähtevänä aaltona jotakin vieruskavereille. Ehkäpä hyvää joulua? Ristin liotusvettä sai hakea mukiin kirkon etuosasta juotavaksi. Parantavat vaikutukset jäi kokeilematta, sillä en huomannut koko juomanhakemisvaihetta, vaan kuulin sellaisen olemassaolosta vasta jälkikäteen pihalla jumalanpalveluksen kulusta keskustellessamme. 

Kilistimme muiden mukana mausteiset viinit Joululle ja söimme suklaat Uuden Vuoden kunniaksi kirkon pihalla. Ensimmäinen armenialainen jouluni oli juhlittu ja aika astua kadulle keskelle arkea. Ja etsiä kiireesti ravintola energiavajetta korjaamaan.

Olipa mielenkiintoinen kokemus. Oma joulu oli tarkoitus korjata tänään pois, mutta se taitaa nyt siirtyä huomiseen. Eihän sitä nyt raaskikaan luopua joulusta, kun toiset vasta pääsivät asiaan. Tiesitkö muuten mikä on armenialaisten joulupöydän kunkku? En minäkään tiennyt ennen tätä päivää. Turkissa se on ainakin kala. Lajilla ei kuulema ole jouluna väliä, mutta pääsiäispöytässä on ehdottomasti oltava Kalkan eli kampela!

606. tarina (Haalittiin kaverit kasaan)

Lauantaina aurinko puhkaisi kolon pilviverhoon. Haalittiin kaverit kasaan ja lähdettiin viettämään puistopäivää. Kassissa oli palloja, köysi ja hyppynaruja. Miesväki viritteli jalkapallopelit. Hetkessä joukkueet täydentyivät kentän viereen saapuneista katsojista. Eräskin sitoi koiransa puuhun ja kirmasi mukaan pelin tiimellykseen. Kentän vierellä tytöt hyppäsivät narua: "Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä vai varas?"

Kaikkein kivoin oli se puistossa tehty metsäretki. Löydettiin tammenlehtiä ja terhojen hattuja. Luita. Hienoja kiipeilypuita ja kulkukoiria. Oli pieni vihreä mies ja toinen pikku-ukko piilossa heinien takana. Jokainen tahtoi kiivetä puuhun ja äiti muisti, että ala-asteen välitunnilla tehtiin smurffeille koteja puun juurakoihin.

Vastaan tullut seurue halusi vaihtaa kuulumisia. Rakastammehan me Turkkia ja tahdommehan me aina asua täällä? Vakuutin, että meillä on ollut täällä oikein hyvä. Turkki on ihana maa ja sen kansastakin pidän. Jotta hyvää päivän jatkoa. Kolmonen ripusti köyden puuhun ja meillä oli keinujono.

Tänään vietiin kaverit kentälle ja sanottiin, että nähdään keväämmällä. Miehen kanssa vietettiin kaksi tuntia sunnuntaiajelulla etsiessämme vaihtoehtoisia reittejä kentältä kotiin. Syötiin mitä kaapista löytyy, katsottiin yht'äkkiä täyttynyttä kalenteria ja huomattiin, että arki on ovella. Taidan laskea sen sisään. Hieman väsyneenä, mutta valmiina.