408. tarina (Naisia, jotka kaipaavat uusille poluille)

Kuluneiden viikkojen aikana luulen ymmärtäneeni, että miksi kaikki aikaisemmat lenkkeily-yritykseni loppuivat niin pian. Lenkkeilin yksinkertaisesti liian tylsästi! Kiersin samaa kehää viereisessä taloyhtiössä ja se ei millään lailla vastannut mihinkään tarpeisiini. Ei tullut nopeita tuloksia, ei uusia maisemia, ei hyvää oloa. Ärsytti vain, otti päähän ja koko homma oli pelkkää pakkopullaa. Tai ei pullaa, sillä siitähän minä pidän, sanotaan ennemmin, että oikeaa pakkomaksalaatikkoa. 

Minä olen visuaalinen ihminen. Minulle tuottaa iloa kauniit asiat, kauniit kuvat, kauniit yksityiskohdat ja maisemat. Minä olen niitä naisia, jotka kaipaavat uusille poluille, näkemään jotakin sellaista, jota ei vielä ole nähnyt. Tosin minua ei haittaa se, että uudet polkuni risteävät vanhojen, mutta kauniiden polkujen kanssa. 

Jotta lenkkeilyssä säilyy mielenkiinto, minun täytyy selvästikin siis nähdä vaivaa ja etsiä uutta ja kaunista. Lähikukkulat koluttuani, keksin hypätä aamulla miehen kyytiin. Hänen työmatkansa varrelta voin poistua autosta sopivassa kurvissa ja lähteä kävelemään kohti uusia kukkuloita, kujia ja seikkailuja. Kuten vaikkapa kohti Nakkaştepeä.

Nakkaştepessä sijaitsee juutalainen hautausmaa. Kylttien mukaan sen pitäisi olla auki, mutta portit eivät aukea minulle. Joudun siis tyytymään viereiseen parkkipaikkaan, josta kurkin yli aitojen ja kuvaan sen minkä pystyn. Täällä lepää Avramit, Simunit, Davudut ja muut Raamatun miehet. Uneksien ikiunta luvatusta maasta?

Hautausmaalta kävelen kuhertelukukkulalle. Tiedättehän ne kaupungin paikat, jonne nuori mies ajaa suudelmien toivossa mielitiettynsä kaupungin valoja katsomaan. Istanbulissa se paikka on mm. tämä tie, joka johtaa Kuzguncukista Nakkaştepeen. Siellä on kaunis maisema sillalle ja muutamia ravintoloita autossa istumisen vastapainoksi. Olisi kiva ollut laittaa viereen vastakohdaksi Kotkan kuhertelupaikat, joihin minua aikanaan vietiin. Ne olivat mm. Hallan saha ja Palotorninvuori. Molemmat ajavat varmasti asiansa, jos autossa istuu oikea tyttö ja oikea poika.

Lopuksi palasin vielä hetkeksi Kuzguncukiin. Se on vielä minulle uusi ja ihmeellinen. Pyörin etsimässä aikani synagogia, mutta en löytänyt. Ensi kerralla täytyy kai raahata kartta mukaan. Tai suostua kysymään tietä. Mikä siinäkin on niin vaikeaa?

Lenkin lopuksi jalkani johdattivat minut taas sataman kukkanaisten luokse. Tällä kertaa mukaan lähti vaaleanpunaista ja röpelöistä. Tulppaanit numero 4.

Tämä lenkki siis eiliseltä. Tämän päivän lenkitkin on lenkkeilty, mutta siitä sitten huomenna. Nyt toisenlaista vaatetta päälle ja kaappien täytettä hakemaan.