Taivas on sininen ja valkoinen. Ja kirsikankukkia täynnä. Takki tuntuu olevan liioittelua ja minulla on hiki ennen kuin olen ehtinyt kunnolla edes aloittaa. Haistan mullan tuoksun ja leipomon uuneissa paistuvan leivän. Olen kaduilla, jotka kuuluvat vain minulle. Vastaan ei tule kukaan eikä mikään. Sellaistakin voi sattua miljoonakaupungin kaduilla.
Ylhäällä katson alhaalla polveilevia kattoja ja alaspäin vetäviä katuja. Nämä hetket ja näkymät tahtoisin tallentaa mieleni sopukoihin. Tässä on se kaupunki, jota tahdon haalia mielessäni ja johon tahdon aina uudelleen palata. Saanhan muistaa nämä kadut, talojen välistä välähtävän veden ja kyyhkysen kujerruksen talon ikkunalaudalla?
Rannassa kurkistan jokaiseen rakoon, kävelen monta umpikujaa ja päättyvää tietä. Elämä on opettanut olemaan utelias, sillä etsivä löytää ja kurkistava näkee enemmän kuin se, joka kulkee aina ohi. Tämän päivän saaliini on naisten historiallinen Hamam moskeijan seinämässä, rikkaiden pihat muurien takana ja Bosborin laineet leväisiä kiviä vasten lenkkarieni alla.
Muistakaa kurkistaa pihoihin, poiketa aitovierille ja katsoa mitä löytyy metsäpolun päästä.
12 kommenttia :
Voi kun tykkään kulkea sun mukana näillä syrjäkujilla joille itse ei varmasti pääse!
Toivottavasti tiedät paikan josta saa tuota isoruutuista hamam-pyyhettä, niitä mun on ihan pakko saada!!
Joskus ammoin löysin jotain sinipunaista pikkuruutuista, mutta niistä en tyjännyt....kranttu :)
Jestas, vähän reilu kaksi viikkoa!!!
On hienoa nähdä tämä eri kulma Istanbulia, kun yleensä se näkyy ihmisiä täyteen ahdettuna, kiireisenä.
Minulla reilu kuukausi lähtöön. Silloin pitäisi olla tulppaanifestivaalien aika ja lämmintä.....
Kiitos hienopista kuvista, Mine.<3
Onpa siellä jyrkkiä ja mäkisiä katuja, ei helppoa käveltävää...
Mukavaa loppuviikkoa sinulle.<33333
Kurkistelu kuuluu elämään ja iloa tuovat myös tuo kevätaurinko ja KIRSIKANKUKAT!! <3
Voih... Juuri kuvaamasi Istanbulin muistan parhaiten. Varsinkin näin keväällä mieli vaeltaa usein sinne. Harmaan talven jälkeen kevät tulee yhtäkkiä ja rytinällä. (Paljon nopeammin kuin Suomessa). Kirsikkapuut ja luumupuut kukkivina ja auringon valossa välkehtivä Bospori. Kaikki tuo on tuoksujen kera talletettuna sydämeeni :). Nautihan sinä meidänkin puolesta :)!
-Sanna-
Pepi: Kyllähän näillekin pääsisi, jos haluaa valita syrjäkadut eikä vaikkapa Suurta Basaaria:). Noita pyyhkeitä myydään kyllä, mutta onko tuollaista isoruutuista, siitä en mene vannomaan. Ans kattoo sitte.
Mimon mami: Oletko sinäkin tulossa, voi miten hauskaa:). Tulppaaneja minäkin kyttään. Joka kevät on pakko käydä Emirganessa niitä ihailemassa.
Aili: Jyrkkiä on kadut, niin ylös kuin alas. Suunniteltu varmajalkaisille ja väsymättömille.
Hietzu: Ajattelin jo, että kaikki väsyy kohta näihin kirsikankukkiin, mutta minä en väsy. Pysähdyn katsomaan monta kertaa.
Sannaseni: Minulla alkaa iskeä pakokauhu. Kun päätimme palata, ajattelimmeko yhtään Suomen helmi-huhtikuuta. Ja vertasimmeko sitä Istanbulin helmi-huhtikuuhun. No ei. Olisi varmaan pitänyt. Nyt otan kaiken irti tästä keväästä ja sitten siitä seuraavasta. Ja nautin. Jokaisesta lämpimästä ja aurinkoisesta hetkestä. Ehkä ilmastonmuutos tekee tehtävänstä sitten keväällä 2015?
Hieno lenkki taas ja kivoja kujia olet löytänyt;noissa on kiva kävellä.Meilä on tällä viikolla ollut niin kuumaa ettei lenkkeilystä ole tullut mitään ja uusi työkin veloittaa aikaa. Mutta ensi viikolla pitäisi olla taas normaalit asteet.
Jael: Täälläkin viilenee, valitettavasti. Tämä noin 20 astetta on niin ihanaa. Tosin tiesin, että ei se voi sellaisena kesään asti jatkua, mutta toivo nostaa päätänsä niin helposti...
Juuri tuota pitääkin tehdä, kurkkia kaikkialle, jotta näkee enemmän. Ihania kuvia, kuin olisi itse taskussasi mukana!
Helmi-Maaria: Löytämisen riemu se pistää etsimään. Terve uteliaisuus on hyve!
Voi miten tutulta kuulostaa halu painaa kaikki mieleensä! Minä yritän aina samaa, kun elämä on nykyään sellaista kiertämistä. Toivoisi, että mieluisat paikat ja ihmiset pysyisivät aina mielessä. :-)
Hippu: Äidin sairastuminen alzheimeriin toi elämään sen ulottuvuuden, että muistot voidaan ottaa meiltä pois. Se on surullista. Minä niin haluaisin muistaa, kätkeä asioita muistini noudettavaksi. Ehkä en voikaan?
Lähetä kommentti