Pääsiäissunnuntai alkoi ihan perinteisin menoin. Silmät ristissä etsittiin pääsiäismunia. Puettiin kirkkovaatteet ja suunnistettiin hautausmaahetkeen. Koska hauta oli tyhjä, alkoi ilojuhlat kirkolla. Sen jälkeen jätettiin perinteiset pääsiäisen vietot muille ja otettiin ilo irti tällä erää viimeisestä istanbulin pääsiäisestä. Perheen miesväen kohdalla se tarkoitti elokuvaa, keilausta ja hampurilaisia miesseurassa. Perheen naisväki lyöttäytyi naisseuraan ja suunnisti ostoksille ja terassikierrokselle. Nuoret naiset eli esikoinen ystävineen keskittyi siihen shoppaamiseen ja kuopus äiteineen ja äidin ystävineen keskittyi niihin terasseihin.
Koska kirkolla oli syöty vatsat pinkeiksi, päätettiin keskittyä ensimmäisellä terassilla kylmään limsaan. Tämä terassi löytyi läheltä Galata-tornia ja sieltä oli näkymä kadulle, kattojen ylle ja Dervissi-museon pihalle. Auringon paiste, hyvä seura ja monta syytä juhlaan.
Kahviterassiksi valikoitui Çaykana niminen paikka. Liittyyhän tuo kana jotenkin pääsiäiseen. Täältä katselimme polveilevia kattoja, ihailimme kattoterasseja ja hyrisimme tyytyväisyyttämme. Pohdimme kauneuden olemusta ja päädyimme siihen, että Istanbul on juuri sopiva kaupunki romuromantiikan ja rujon kauneuden ystävälle. Miten hyvä, että juuri me päädyimme Istanbuliin, kun osaamme antaa kaupungille sille kuuluvan arvon.
Kuopus tykkää ainakin jäätelöstä. Saakoon äiti romut ja rujon kauniit maisemat.
Kun aamulla on pukenut jalkaansa korkokengät ja päätyy lopulta kävelemään terassilta terassille, alkaa kenkäkaupat kummasti houkuttamaan. Çaykanan vieressä olevassa kenkäkaupassa myytiin todella hauskoja kenkiä. Näistä ei mitkään lähtenyt mukaan, mutta toisesta kenkäkaupasta ostin kävely-ystävällisemmät kengät ja sitten taas matka jatkui.
Esikoisen ja ystävänsä kanssa treffattiin ja tarkastettiin tilanne. Molemmilla ryhmillä kaikki hyvin ja miesväkikin oli kuulema siirtynyt elokuvasta keilaamaan. Nuoret naiset päättivät lähteä dürümeille, mutta meillä isommilla naisilla (ja pikkunaisella) oli aikeissa syödä hyvin. Oli siis ruokaterassin aika, ja pääsiäisateria syötiin lopulta täällä.
Ruoka oli hyvää. Maisemat hiveli silmää. Pöydässä nauratti. Olisin melkein valmis tekemään tästä jokavuotisen pääsiäisperinteen, jos vain jatkaisimme eloamme täällä. Tyhjien lautasten kohdalla mies soitti, että siellä oltaisiin valmiita lähtemään kotiin. Jälkiruokaterssi jäi siis tällä erää kokematta, mutta ravintolan terassilta otettiin vielä viimeiset kuvat pimenevään kaupunkiin.
Toinen pääsiäispäivä ei onneksi sisältänyt enää näin paljon syömistä, vaan jotakin ihan ihan muuta. Meillähän alkoi siis arki ja lapset palasi koulunpenkille. Mutta mitä äiti teki, siitä sitten ensi kerralla.
