420. tarina (Gökçeada - karun taivaallinen)

Maanantaina ajoimme auton laivaan ja suuntasimme Gökçeadalle. Käännettynä se tarkoittaa Taivaallista saarta. Egeanmerellä Turkille jäi näitä saaria vain muutama. Aikaisemmin olen kirjoittanut Bozcaadasta ja Alibey-saaresta. Gökçeada on saarista suurin, mutta autoillen senkin kiertää helposti muutamassa tunnissa. Matkaa saaren päästä päähän on 30 km.

Sää on pilvinen ja Taivaallinen saari näyttää alkuun aika nuhruisen harmaalle. Olin netistä yrittänyt varata meille hotellia ja nyt ymmärsin, että miksi siitä ei tullut mitään. Sesonki ei ole alkanut ja saari uinuu. Rakennukset ovat tyhjillään, tiet puhdistamatta talven roskista ja suurin osa hotelleista visusti kiinni. Kyselemme tarjouksia niistä muutamista auki olevista, mutta ne ovat joko kalliita tai sitten tosi ankeita. Päätämme siis palata iltalaivalla mantereelle ja keskittyä saaren tutkimiseen niiksi tunneiksi, jotka meillä on käytössä.

Tälläkin saarella on vahva kreikkalainen vaikutus, joka näkyy. Kylissä on kirkot ja rakennustyyli poikkeaa turkkilaisesta. Joissakin kylissä on edelleen vain kirkko, ei ollenkaan moskeijoita. Tälläinen kylä oli mm. Tepeköy, josta lähdimme etsimään Lonely Planetin kehumaa kirkkoa. Tiet olivat tyhjät ja kirkko kiinni. Keskusaukion ravintolasta löytyi kuitenkin lounasta nauttiva kirkon metropoliitta seurueineen. Hän lähetti miehet aukaisemaan meille kirkkoa. Saimme siis oikean yksityisesittelyn kirkkoon ja kylän minimaalisen pieneen jäljellä olevaan kreikkalaisyhteisöön. Oppaamme mm. asuu puoli vuotta Ateenassa ja tulee kesäkaudeksi saarelle juurilleen.

Koululle ei ole vuosiin enää ollut kylässä tarvetta.

Miten ihanat voi ollakaan kirkon sakastiin johtavat ovet?!?

Keskellä saarta oli vielä vehreää ja peltoja viljelystä odottamassa. Toinen reuna sen sijaan oli karun taivaallinen. Vain ohutta kasvustoa, meri ja loputtomasti lampaita ja vuohia laiduntamassa. Onnellisia perhetapahtumia oli sattunut monessakin lammas- ja vuohiperheessä. Olisin niin tahtonut päästä paijaamaan karitsoita ja kilejä, mutta ne ampaisivat pakoon heti auton pysähdyttyä. Niin ihania olivat, että ei raaskittu ravintolassa tilata lammasta, vaan tyydyttiin leivinuunissa paistettuihin pideisiin.

Vielä ehdittiin ennen laivan lähtöä tehdä kävelyretki Bademlin kylässä. Sekin oli suloinen ja antoi katunsa ja kujansa yksityiskäyttöömme. Ainoastaan yhdellä pihalla naputeltiin kunnostustöissä, muuten emme nähneet ketään. Ikkunaluukut olivat visusti kiinni. Miten hauskaa olisi tulla katsomaan tänne kesällä, jolloin kaduilla taas kuljetaan, ikkunaluukut avataan ja taloista on pyyhitty talven pölyt.

Kello viisi istuimme laivaan. Matkatekemisenä oli lautapelejä, joita pelaillessa reilun tunnin merimatka taittui sukkelaan. Gallipolin laitamilta löytyi vanhaan tomaattitehtaaseen tehty hotelli, jossa yövyimme salmen liplattaessa ikkunan takana. Seuraavana päivänä oli edessä paluu kotiin, mutta sitä ennen oli tarkoitus vielä käydä Troijassa.

Suomessa väki taitaa olla jo pääsiäislomilla? Istanbulissa on tänään vielä arki ja lapset koulussa, sekä vanhemmat töissä. En siis ole oikein osannut vielä asettua pääsiäistunnelmiin. Yritän nyt kuitenkin naputella tämän matkan alta, sillä ensi viikon alkupuolen saan turistioppailla. Jopa kolme blogituttua on tulossa Istanbuliin. Mitä heidän kanssaan keksimmekään, siitä haluaisin kertoa sitten teillekin ensi viikolla. Toivon teille kaikille tässä väissä kuitenkin siunattua Pääsiäisjuhlaa, sillä teillä saattaa olla viikonloppuna muutakin tekemistä, kun lukea matkatarinoitani.