Sanovat, että joulu on rakkauden juhla. Joulua haluaa viettää niiden kanssa, jotka ovat itselle ne rakkaimmat. Osoittaa välittämistään. Järjestää erityisen lämpimän yhteisen hetken, huomioida ja tulla huomioiduksi. Mutta tiedätkö miten läheisesi kokee tulevansa rakastetuksi? Entä tiedätkö miten sinä itse sen koet? Tänään haluan jakaa kanssanne jotakin siitä miten meidän perheessä rakastetaan ja haastaa sinua miettimään sitä, että miten sen asian laita on teillä? Tai sinulla!

Maaliskuussa satuin näet istumaan avioliittoseminaarissa. En odottanut siltä mitään kovin ihmeellistä, enkä mennyt paikalle hakemaan mitään ratkaisua olemassa oleviin ongelmiin. Jostakin syystä meillä on mieheni kanssa mennyt tämä yhteiselo jotenkin mutkattomasti ihan avioliiton alusta asti. Olen ajatellut, että elämä on ollut ehkä liian hektistä, jotta olisimme ehtineet kehitellä ongelmia auki jäävistä kaapin ovista, väärin puristetuista hammastahnoista tai suuttuessaan kipakasta emännästä, jonka isäntä jo tietää tarvitsevan aikaa jäähtyäkseen. Olin ajatellut, että meillä vain on ollut hyvä tuuri, riittävästi yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja vastapainoksi tarpeellisia omia juttuja, joiden parissa on saanut olla oma itse. Tässä seminaarissa kuitenkin oivalsin, että ehkä onnemme salaisuus onkin yhteinen rakkauden kieli. Samat asiat, joiden kautta ymmärrämme toisen rakastavan. Ja joiden kautta olemme osanneet viestiä rakkauttamme toisillemme? Ihan vahingossa, sillä tämä valaiseva luentohan tuli vasta nyt, yli 19 aviovuoden jälkeen:).

Kaverukset, ettei tule lausuttua väärää todistusta...
Luennoitsija sattui siis mainostamaan Gary Chapmanin kirjaa "Rakkauden kieli", jonka sain luennon jälkeen lainaan. Luin sen saman tien ja jos olisin sarjakuvahahmo, pääni päälle olisi syttynyt lamppu. Minusta Gary oli osunnut kirjassaan ihan oikeaan ja näin, että tässä tosiaan saattaa olla monen suhteen kompastuskivi tai sateenkaaren pää.

Kirjan kirjoittaja oli siis tullut siihen tulokseen, että meidät ihmiset voidaan jakaa viiteen eri ryhmään sen perusteella, että miten koemme tai ymmärrämme tulevamme rakastetuksi. Onnistuneessa ihmissuhteessa ihminen ymmärtää oman rakkauden kielensä ja osaa viestiä sen myös toisen tiettäväksi. Sen lisäksi hän ymmärtää kumppaninsa (tai lapsensa, vanhempiensa, sisarensa jne.) rakkauden kielen ja ottaa sen huomioon tämän kanssa eläessään. Näin molempi suhteessa oleva ihminen oppii osoittamaan toiselle rakkautta tämän ymmärtämällä kielellä ja ihmissuhteessa on hyvä olla. Jos taas toisen kieltä ei opita, saattaa kumpikin mielestään osoittaa rakkautta sillä tavoin kun hän sen itse ymmärtää tai itse haluaisi kokea, mutta koska se ei ole toisen rakkauden kieli, tämä kokee jatkuvasti jäävänsä ilman sitä mitä tarvitsisi.
Chapmanin mukaan "rakkauden ryhmät" ovat seuraavat:
1. Myönteiset sanat. Tähän ryhmään kuuluva kokee tulevansa rakastetuksi, kun hän saa kuulla toisen suusta myönteisiä sanoja. Rakkauden kokemus seuraa kannustavista, rohkaisevista ja ihailevista sanoista.
2. Kahdenkeskinen aika. Tähän ryhmään kuuluva tarvitsee yhteistä aikaa tunteakseen olevansa rakastettu. Hän odottaa yhteistä tekemistä, keskustelua ja kahdenkeskistä aikaa ja jos sitä ei ole, hän kokee jäävänsä ilman hyväksyntää ja rakkautta.
3. Rakkauden lahjat. Tämän ryhmän ihminen hyrisee onnea saadessaan pieniä huomion osoituksia. Viisas puoliso muistaa siis tuoda tämän ryhmän jäsenelle silloin tällöin kukkia, pieniä lahjoja tai vaikkapa leivokset kahvin kaveriksi.
4. Lempeät palvelukset. Tässä ryhmässä ymärretään olevansa rakastettu, kun lähipiiri huomioi pieni palveluksin. Roskapussin vieminen, aamukahvin keittäminen ja pyykkien ripustaminen on ilmiselvää rakkautta ja tekee palvelusten saajalle hyvän ja rakastetun olon.
5. Fyysinen kosketus. Tähän ryhmään kuuluva kaipaa aina halia. Rakkauden kokemus tulee kädestä kiinni pitämisestä, vieressä nyhjäämisestä tai vaikka hartioiden hieromisesta.

Kirjaa lukiessani ymmärsin, että me olemme miehen kanssa selviä lempeän palveluksen ihmisiä. Näin ollen minä hyrisen mielihyvästä, kun auto on tankattu tai kun keittiöstä kuuluu: "otatko kahvia". Mies ilahduttaa minua viemällä lapsia ulos pelaamaan, huollattamalla auton ja viemällä matkalaukut kellariin. Minä taas olen pitänyt hänet tyytyväisenä siistillä kodilla, silitetyillä paidoilla, kotona odottavalla lämpimällä ruoalla jne. Sotkuinen koti ja hoitamatta jääneet asiat ei ole jäänyt mieheltä huomaamatta. Siitäkin on saanut ymmärtää, että ne eivät ole hänelle merkityksettömiä asioita. Mutta mitä olisikaan käynyt, jos mies olisi ollut kahdenkeskinen aika ja minä vaikkapa rakkauden lahjat? Olisimmeko tajunneet vuosien saatossa mitä toinen kaipaa vai olisimmeko vain koettaneet rakastaa sillä, mitä itsellemme kaipaamme?

Kun avioliiton onnellisuus oli selvitetty, rupesimme analysoimaan jälkikasvuamme. Tullen siihen tulokseen, että esikoinen on rakkauden lahjat ja myönteiset sanat. Hän seuraa mitä muut saavat ja kokee helposti toisten saadessa jäävänsä vähemmälle. Pienet muistamiset saa aikaan tyytyväistä hyrinää, eikä niiden tarvitse olla siis mitään kalliita asioita. Esikoisen lahjoja saa siis miettiä erityisen huolella näin joulunkin alla. Kakkonen sanoi itsekin heti, että hän on kahdenkeskinen aika. Tämä nuori mies on aina valmis yhteiseen peliin tai lähtemään yhdessä ulos. Hän on se, joka varmistaa, että onhan kaikki kotona ja selvästi ei pidä siitä, että joku on reissussa tai muuten iltoja poissa kotoa. Kolmonen on myönteiset sanat. Hän on sellainen hulivili, joten paljon tulee myös sanottua kieltoja, nuhteita ja ohjeita, mutta hyvät sanat saavat silmät tuikkimaan ja hymyn karehtimaan suupieleen. "Sinä olet kiva/ihana/rakas poika". Kuopus on sylitakiainen, selvä fyysinen kosketus. Hän haluaa syliin ja kainaloon, tarttuu kävellessä kädestä. Haluaa peittelyn ja iltasuukkoja. Näitä kieliä siis nyt saamme vanhempina opetella, jotta jokainen saisi kokea olevansa rakas, ihana tyttö/poika.

Suosittelen siis tekemään analyysejä rakkaistanne ja itsestänne, jotta saatte rakkauden täyteisen joulun:D. Ja koska olen utelias, laittakaa myös kommenttiboksiin, että mitä ryhmää edustatte. Kirja on muuten käännetty myös turkiksi ja tällä kielellä se löytyy nimellä: Gary Chapman: Beş Sevgi Dili.
ps. Jälkianalyysinä tulin siihen tulokseen, että minä olen myös rakkauden osoitus puolella tuo rakkauden lahjat. Osoitan välittämistä antamalla lahjoja, mutta en odota niitä itselleni. Mies taas on tyypillinen mies. Niille saa jokaiselle lisätä tuon fyysisen kosketuksen, joten älkää unohtako sitä, kun teette kotona niitä analyysejänne;).
ps.2 Ja kuvissa tietysti rakkautta, rakkautta vain.